Olen nyt lukenut Marja-Liisa ja Seppo Hentilän Kaarlo Juho Ståhlbergistä kertovan kirjan. Kirja keskittyy nimensä mukaisesti Suomen tasavallan ensimmäisen presidentin virkakauteen. Olipa mielenkiintoista luettavaa.

Ester Ståhlbergin osuus nousee kirjassa vahvasti esiin paitsi hänen oman toimintansa vuoksi myös siksi, että KJ ei halunnut itsestään kirjoitettavan elämäkertaa eikä pitänyt päiväkirjaa. Niinpä Esterin tarkat päiväkirjamerkinnät ovat antaneet paljon lisää ensimmäisen presidenttimme henkilökuvaan.

Itselleni kirjasta paljastui paljon uutta. Erityisesti se, miten vähän tuosta ajasta olen tiennyt. Toki tunnistan hänet presidenttien kuvien joukosta, vaikka viiksien vuoksi välillä sekoitankin kolmanteen presidenttiimme.

En ollut myöskään ajatellut, että Suomen päätyessä kuningassekoilun jälkeen tasavallaksi, tasavaltoja oli Euroopassa vain neljä. Siten KJ:lla ei ollut oikein mallia, jonka mukaan olisi luonut presidentti-instituution. Siinä hänellä oli apunaan tarmokas Ester-rouva. KJ ja Ester olivat kumpikin leskiä. Avioparit olivat hyviä ystäviä keskenään ja kun aviopuolisot kuolivat hyvin lähekkäin, lesket löysivät toisensa ja avioituivat KJ:n ollessa jo presidentti.

Kirjassa kerrotaan monia hauskojakin sattumuksia matkan varrelta sekä uusperheen elämästä, mutta pääosan saa ansaitusti KJ:n valtavan suuri panos koko presidentti-instituution luomisessa sekä kansamme yhtenäistämisessä sisällissodan jälkeen. Oli valittu oikea mies oikeaan tehtävään. Vielä vaikeammaksi homman teki se, että hän oli tavattoman ujo. Onneksi Ester paikkasi asiaa ja hoiti hyvin edustustehtävää.

Kirjan lopulla kerrotaankin KJ:n sanoneen, että hän viihtyy erittäin hyvin kaikissa juhlissa, joissa hän ei ole läsnä. Hän riemuitsi päästessään vapaaksi tehtävästään ja kieltäytyi ehdottomasti jatkokaudesta, jota puolueet lähes yksimielisesti häneltä toivoivat vielä vaalipäivän aattonakin. Kautensa alussa hän oli monen tahon vihaama, mutta tekonsa osoittivat sen, että hän vilpittömästi ja puolueettomasti pyrki Suomen parhaaseen pitäytyen tarkasti perustuslain noudattamisessa.

Suomi oli sisällissodan jälkeen köyhä maa. Presidenttinsä myös köyhtyi kautensa aikana, sillä laissa hänelle määrätty palkkio ei mitenkään riittänyt menoihin. Onneksi Ester oli varakas ja hän kustansi omista rahoistaan presidentinlinnan kunnostustakin.

Uutta tietoa minulle oli myös Ester Ståhlbergin uraa uurtava työ lastensuojelussa sekä hänen laaja kirjallinen tuotantonsa. Myös Suomen poliittisen elämän hyvin herkät, vaaralliset ja mieleniintoiset kiemurat tasavaltamme alkuaikoina kerrotaan hyvin. Tarton rauhansopimuksen neuvottelujen vaiheet olivat yksi yllättävistä käänteistä itselleni.  Kirjan lopussa on hyvä luettelo tärkeimmistä tapahtumista. Suosittelen lämpimästi kirjaa.