Elämäni ihmeitä
Vuosituhannen vaihtuminen ja aika vähän ennen sitä, oli aikaa, jolloin aloin todella huomata ihmeitä elämässäni. Olin eronnut ja muuttanut uudelle paikkakunnalle työtehtävieni muutoksen myötä. Tein tietoisen päätöksen, että haluan muutosta elämääni. Työ ei voi olla sen keskeisin sisältö. Kipeän avioeron aikoihin olin paennut työhön omaa pahaa oloani, sillä työni oli mielenkiintoista ja antoi minulle voimaa työtovereista puhumattakaan. Tein kuitenkin pitkiä työpäiviä, enkä osannut etsiä lepoa ja virkistystä.
Olin lukenut, että muutos voi alkaa vaikkapa sillä, että kävelee ulos lähtiessään ovesta takaperin. Niin tein vähän aikaa. Ja muutokset alkoivat. Takaperin kulkeminen ei tietenkään käynnistänyt niitä, vaan se, että olin itse ydintäni myöten valmis muutoksiin ja konkreettisena osoituksena itselleni ja kaikkeudelle siitä oli takaperin kävely ovesta. Päätös ei siis ollut hetken päähänpisto, vaan syvällä sydämessäni ollut vakaumus.
Ensimmäinen tosi suuri ihme oli se, että entinen luokkatoverini kutsui minut matkalle Havaijille. Hän oli käynyt siellä useasti ja halusi matkakumppanin. Hän maksoi matkan ja majoituksen. Minulle jäi vain omat kuluni. Matka oli suuri elämys.
Ihme oli myös elämänkumppaniini tutustuminen. Sitä varten päädyin Voi Hyvin -lehden lukijamatkalle viikoksi patikoimaan Lappiin. Siellä tutustuin huonekaveriini, joka oli innokas tanssija ja sai minutkin houkuteltua mukaansa. Eräänä sunnuntaina hän soitti ja ehdotti tanssimista. Mielihyvin suostuin ja pyysin häntä miettimään paikan sillä välin, kun tulen hakemaan häntä. Menimme sinne, mutta paikka olikin suljettu, sillä keittiössä oli ollut pieni tulipalo. Yksi ainoa paikka oli avoinna ja sinne me suuntasimme. Laskeutuessamme portaita alas kellarikerroksen tanssipaikkaan näin baaritiskin vieressä miehen seisomassa yksinään. Katseemme kohtasivat ja siitä alkoi 19 vuoden onnellinen elämänvaihe. ”Sattumuksia” ja ohjausta täynnä oli siis meidän tarinamme alku. Kumpikin olimme tahoillamme päättäneet, että ei enää ketään elämäämme, mutta toisin kävi. Onneksi, sillä hänen myötään opin, että on mahdollista elää onnellista elämää niin, että saa olla joka hetki oma itsensä ja elää haluamallaan tavalla. Se sisältää myös sen, että haluaa antaa toiselle sen saman mahdollisuuden.
Ihmeitä olivat yhteiset matkamme, joita teimme noin 10 vuoden ajan eri puolille maailmaa. Saimme uskomattomia erikoistarjouksia, jotka mahdollistivat matkoille lähtemisen. Jokainen matka oli onnistunut ja nautinnollinen. Oli mahdollisuus tutustua erilaisiin kulttuureihin ja elämän olosuhteisiin. Matkat opettivat paljon.
Ihmettä kerrakseen olivat viisi viimeistä yhteistä talveamme Aurinkorannikolla. Löysimme edullisen ja hyvän vuokra-asunnon, tutustuimme siellä asuviin suomalaisiin ja jonkin verran myös espanjalaisiin ja opimme myös kieltä. Jatkan sen opiskelua edelleen. Yksin en olisi sinne milloinkaan lähtenyt. Ja nyt tuntuu, etten sinne enää pysty lähtemään. Se oli meidän yhteinen juttu.
Suurin ihme elämässäni ovat tietenkin lapseni ja lapsenlapseni. Heidän merkityksensä elämässäni on ollut ja on tärkein ja käänteentekevin, sillä elämällään ja yhteisillä kokemuksilla he ovat opettaneet minulle paljon itsestäni, elämästä yleensä ja siitä mitä merkitsee hyvä ihmissuhde.
Waikikin ranta Honolulussa Havaijilla