Pihallani on nyt alkusyksyn valoisien päivien ja pimenevien iltojen ansiosta valaistunut buddha. Tässä tarina siitä, miten se tuli paikalleen ja valaistui.

Olin hankkinut isolle pihakivelleni kahden pienen jäniksen keramiikkakoristeet edellisenä kesänä. Lähellä ulko-oveani on niin suuri kivi, että se ei naisvoimin siitä liikahda mihinkään ja niin pieni, ettei sille oikein ole mitään käyttöä. Päätin etsiä jonkin eläinhahmon siihenkin. En vain löytänyt ihan mieleistäni mistään. Olen jo oppinut, ettei minun kannata ostaa mitään sellaista, joka ei täysin tunnu oikealta. Siinä menevät rahat vain hukkaan.

Eräänä päivänä olin menossa tapaamaan vähän kauempana asuvaa ystävääni ja päätin matkalla poiketa huoltoaseman kahvioon juomaan piristävän kahvin. Tullessani ulos huomasin viereisellä tontilla myymälän, missä myytiin myös pihakoristeita. Sinne siis. Katselin jäniksiä, oravia, kettuja ja muita otuksia. Oikein mikään ei kiinnostanut. Poistuessani näin syrjäsilmällä jotakin valkoista. Ihan reunassa oli kipsistä (tai muusta sen kaltaisesta materiaalista) tehty pieni buddhan patsas. Ja sitten keksin! Kotisivullani on kuva Kiinassa näkemästäni valtavasta buddhan patsaasta, jonka vatsaan sanotaan mahtuvan kaikki maailman murheet. Tämän pienen buddhan vatsaan mahtuisivat minun murheeni ihan keppoisesti. Niinpä ostin buddhan huolehtimaan minun murheistani, jotta itse pääsisin niistä vapaaksi. Kyllä sitä selityksiä keksii itselleen, kun haluaa!

Syksyn lähetessä ostin pihalleni aurinkokennolampun valaisemaan tammeani. Huono ostos. Ei sen valo riittänyt mihinkään. Harmissani otin sen pois ja mietin uutta käyttötarkoitusta. Mitään sopivaa pientä valaistavaa ei näkynyt. Paitsi buddha.

Mahtavat ohikulkijat ihmetellä, mutta suotakoon heille se ilo. Minulla on nyt valaistunut buddha melkein porraspäässä. Minusta se on hauska. Toivottavasti jonkun ohikulkijan mielestä myös. Minun pienet murheeni se saa mieluusti pitää. Isommat hoidan itse.