Viisi vuotta sitten keväällä palasimme viimeisen kerran Torremolinoksesta Espanjasta. Viisi talvea olimme viettäneet siellä muuttolintuina. Siltä ajalta on peräisin espanjan kielen opiskeluni, joka jatkuu yhä. Nyt meitä ei enää ole, olen vain minä. Elämänkumppanini parikymmenen vuoden ajalta siirtyi viisi vuotta sitten tuonilmaisiin, kuten jotkut asian ilmaisevat.

Ensimmäisen kerran kiinnitin huomioni Avilaan yli 10 vuotta sitten katsoessamme televisiosta Espanjan ympäriajoa. Se on matkailuohjelma parhaasta päästä. Reitti kulki Avilan keskiaikaisen, 2,5 km pitkän, korkean ja hienon kaupunginmuurin viertä. Koko Avila on Unescon maailmanperintökohde. Talvisin katselimme Espanjan televisiosta uutisia ja säätiedotuksia, jotka tulevat sieltä itsehallintoalueittain ja Avilan nimi painui mieleeni, kun joka ilta sen tulin lukeneeksi. Sitten kuulin Avilan Teresasta ja mietin, että olisi kiva käydä Avilassa. En käynyt.

Kolmisen vuotta sitten törmäsin taas Teresaan jonkin uutisen yhteydessä. Tutkin lisää netistä ja kiinnostuin. Tämän vuosina1515-1582 eläneen varakkaan kauppiasperheen tyttären elämä ja aikaansaannokset tekivät minuun vaikutuksen. Hän on kirjoittanut lähes kymmenen kirjaa ja kolme niistä on suomennettu. Ne kaikki olen lukenut. Häntä kunnioitetaan kirkonopettajana ja vastauskonpuhdistuksen merkittävänä hahmona. Hän perusti paljasjalkakarmeliittojen sääntökunnan ja 17 luostaria Espanjaan.

Minua kiehtoo hänen voimansa, sisunsa ja rohkeutensa. Inkvisitio vainosi häntä, mutta sen rajoja uhmaten hän onnistui välittämään sanoman, joka muutti katolista kirkkoa. Hänet on julistettu pyhimykseksi. Isänsä ei olisi mitenkään voinut aavistaa sitä kapinallisesta tyttärestään. Alle yhdeksänvuotiaana hän yritti karata kotoaan ja sai mukaansa pikkuveljensäkin. Hänen vilkas mielikuvituksensa sai tuon aikaan. Onneksi setänsä sattui tulemaan vastaan ja palautti villikot kotiinsa. Teini-ikäisenä hän oli kiinnostunut pojista, flirttailusta, vaatteista ja kapinoimisesta siinä määrin, että isä lähetti hänet 16-vuotiaana luostariin rauhoittumaan.

Hän muutti toiseen luostariin 20-vuotiaana, antoi nunnalupauksen, sairastui ja oli koomassa neljä päivää. Se johti hänet kriisiin ja pohtimaan asioita ja ymmärtämään sen, että vain henkilökohtaisen uskon kautta ihminen voi löytää Jumalan. Hän oli 47-vuotias laatiessaan paljasjalkakarmeliittojen luostarisäännön ja perustaessaan ensimmäisen luostarinsa Avilaan. Hänen luostarisäännössään korostetaan vaatimattomuutta ja köyhyyttä. Hän oli nähnyt, millaisia ongelmia syntyy siitä, että luostarit ovat liian suuria ja ne keräävät rikkauksia. Nunnatkin ovat tavallisia ihmisiä, joilla vain on epätavallinen elämä.

Minua viehättää erityisesti se, että Teresa ymmärsi ilon tärkeyden ihmisen elämässä. Hänestä kertovissa kirjoituksissa monesti korostuu juuri se. Henkilökohtaista kokemusta hän piti kaiken avaimena. Rukous on valheellinen, jos sydän ja ajatus eivät ole mukana. Hän kapinoi vahvasti sen ajan pappeja ja kangistunutta muotouskovaisuutta vastaan. Useat papit ja piispat yrittivät pysäyttää häntä, mutta Teresa oli kuin luonnonvoima, joka voittaa kaikki esteet. Erikoisinta on se, että 1920-luvulla, nelisensataa vuotta syntymänsä jälkeen, hänelle annettiin Salamancan yliopiston kunniatohtorin arvo.

Marraskuussa 2023 tein ensimmäisen Espanjan kiertomatkani yksin. Ajattelin, että voisin samalla käydä katsomassa joitakin Teresan perustamia luostareita. Toisin kävi. En käynyt. Minua kiinnostaa enemmän espanjalaisten nykypäivä kuin puoli vuosituhatta vanhat asiat. Toki ihailen silloista arkkitehtuuria ja taidetta.

Matkan viimeisenä päivänä poikkesin Salamancan lähellä olevan Alba de Tormesin kaupungin paljasjalkakarmeliittojen luostarin museoon ja kirkkoon. Tiesin Teresan kuolleen siellä luostarissaan. Näin sen ajan esineistöä, luostarin saamia lahjoituksia ja kirkossa Teresan arkun, joka näkyy valaistuna alttarin yläpuolella. Istuin pitkään kirkon taaimmassa penkissä aistimassa tunnelmaa. Paljasjalkakarmeliittojen kirkoista pidän tavattomasti. Ne ovat kauniita, hillittyjä, yksinkertaisia. Niistä puuttuu se prameus, joka on tavanomaista monissa Keski-Euroopan katolisissa kirkoissa.

Ilahduin nähdessäni kevään matkallani televisiosta uutisen, missä Burgosissa erään naisluostarin nunnat olivat ryhtyneet kapinaan ja uhanneet erota paavista. Onko syntynyt uusi Teresaryhmä? Ehkä tässä ajassa voisikin tarkastella luutuneita uskonkäsityksiä uudelleen.

Teresan sanomaa lainaten: jokainen tulee autuaaksi omalla uskollaan. Voisikin kysyä: jos ei omalla, niin kenen uskolla sitten? Vasta kun saavuttaa henkilökohtaisen uskon, on vapaa. Ja se usko voi olla mitä vain, kunhan se on oma.