Matkatessa junalla Montpellieristä Milanoon on valittavana useita reittejä. Pariisin päärautatieaseman tungokseen en halunnut. Enkä Geneveen. Siispä valitsin reitin Lyonin ja Chambéry - Challes-les-Eaux’in kautta. Vihreä maisema vaihtui Alppien etelärinteen lumiseen ja taas vihreämpään.

Montpellierissä lähdin hotellista hyvissä ajoin. Kävelin asemalle vain huomatakseni, että olen väärällä asemalla. Nuori nainen neuvoi minulle ranskaksi miten pääsen toiselle asemalle. Elekieli toimi, kun kieltä en ymmärtänyt. Onneksi ratikat kulkevat aseman ohi. Pysäkin reittikartta oli myös hyödyllinen. Yritin ostaa lippua automaatista, mutta tunaroin sen kanssa niin, että en ehtinyt saada lippua ennen ratikan tuloa. Tunnustan matkanneeni pummilla toiselle asemalle. Ranskassa ei ollut turvatarkastusta junaan mentäessä, kuten Espanjassa. Italiassa en noussut nopeisiin juniin, joten en tiedä sikäläisestä käytännöstä. En nähnyt missään lipuntarkastusta kummempaa.

Lyonin asema oli suuri ja vilkas mutta selkeä. Junan vaihto sujui ongelmitta hyvän kahvin säestämänä. Chambéryyn matkasin paikallisjunassa. Maisema alkoi muuttua, kun maasto nousi ylemmäksi. Ihailin seinäkiipeilyseinää ja muutamaa taitavaa kiipeilijää Chambéryn asemalla. Tapa tuokin odotella junaa. Ehkä kuitenkin olivat paikallisia.

Milanon täpötäydessä junassa olin vaunussa 15. Kanssamatkustajieni kanssa seurasimme oletettavasti polttariseuruetta, joka iloisesti hiprakassa ja erikoisesti pukeutuneena kuljeskeli vaunusta toiseen. Seurue ja monet muut poistuivat junassa Oulx-nimisellä paikkakunnalla SUKSINEEN. Myöhemmin selvitin, että Oulx sijaitsee Italian puolella, lähellä Ranskan rajaa,1100 metrin korkeudella ja on tunnettu laskettelurinteistään sekä kesällä vaellusreiteistään. Juna tyhjeni huomattavasti tällä asemalla. Matka jatkui Lombardian tasangolle, mistä Alpit lumihuippuineen näkyivät hämmästyttävän pitkän aikaa. Todella kaunista.

Saavuimme Milanoon illalla. Junalaiturilla oli odottamassa poliisien läpitunkematon rintama. Kesti hetken tajuta, että passeja nuo tarkastivat. Tarkasti. Taksilla hotelliin ja nukkumaan.

Aamulla oli kokoontuminen Santa Maria delle Grazie -kirkon edessä 7.30. Näyttää siltä, että vain suomalaiset ovat täsmällisiä. Edes opas ei tullut sovittuun aikaan paikalle. Matkatoimisto oli uhkaillut, että menettää 119 € maksaneen tunnin lippunsa, jos ei tule ajoissa. Minä ja eräs argentiinalainen pariskunta odottelimme muita viileässä aamussa. Lopulta ryhmä oli koossa ja pääsimme kirkkoon katsomaan Leonardo da Vincin kuuluisaa Viimeinen ehtoollinen -freskoa. Sitä saa katsoa vain 15 minuutin ajan. Sitten ohjataan jo toinen ryhmä sisään. Lopun 45 minuuttia opas kertoi tarinaa freskosta. Aikojen saatossa alkuperäisen päälle oli maalattu viisi uutta kerrosta, jotka nyt on poistettu, ja alkuperäinen on näkyvissä. On elämys päästä se näkemään, vaikka onkin melko huonokuntoinen. Silti vaikuttava. Varsinkin kun ymmärtää, miten erilainen se on kuin kaikki muut siihen asti.

Siirryin ratikalla Milanon Duomolle. Olin ostanut lipun kirkkoon ja sen terassille. Terassi oli yllätys, sillä kyseessä olikin Duomon katto, minkä keskiosassa oli enintään 1,5 metrin levyinen tasanne ja sen reunoilta lähti katon reunoja kohti viettävä katto. Kaiteiden läpi näki kadulle. EI korkean paikan kammoisille! Lipullani pääsi kirkkoon vain terassin kautta, joten jouduin kiipeämään kaikki 90 kapeaa kiviporrasta ylös asti. Ohittaminen oli mahdollista vain paikoin. Ihme, että jaksoin. Kävelin katon toiseen päähän vain todetakseni, että portaat alaspäin lähtivät ylös tulevien portaiden läheltä. Vähän pelottava ja voimia vaativa koettelemus. Alhaalla kirkossa oli ihanaa istua penkille.

Duomo on valtava ja täynnä turisteja. Vietin siellä pitkän aikaa. Sen jälkeen söin herkullisen salaatin Duomon aukion laidan ravintolassa ja ostin päivälipun Hop on – Hop off -kiertoajelubussiin. Niillä saa mainion yleiskuvan kaupungista. Milanossa on kolme linjaa. Ensimmäinen kulki päärautatieaseman ohi. Toisella pääsin hotelliini, mistä hain matkalaukkuni. Kolmannella pääsin hotellilta takaisin Duomolle, missä oli jokaisen linjan kohtaamispaikka. Noustessani asemalle vievään bussiin, lipuntarkastaja sanoi, ettei minun tarvitse näyttää lippuani, hän kyllä tuntee jo minut.

Matkustin Firenzeen jo illalla. jotta sain viettää siellä, pääkohteessani, mahdollisimman paljon aikaa. Olin varannut hotellin kuudeksi yöksi.

Kuvat:

Maisemaa matkalta

Kiipeilyseinä rautatieasemalla

Alpit läheltä ja Lombardiasta nähtyinä

Santa Maria delle Grazie -kirkko ja Viimeistä ehtoollista katsomassa

Duomo aukiolta nähtynä

Katolla ja kuva alas kadulle (otettu portailta matkalla ylös)

Bussista näkemäni vihreä talo