Firenzeä on vaikea mahduttaa yhteen blogiin. Tässä kerron itse kaupungista, joka on kaunis, kiinnostava, ystävällinen. Sen taideaarteet ja historia ovat niin upeita, että sanoja on vaikea löytää. Tärkeimmistä näkemistäni nähtävyyksistä kerron toiste.

Kolmen tähden hotellini  Aurum Uffizin olin varannut kuudeksi yöksi sijainnin vuoksi, sillä siitä oli matkaa vain noin 300 m Uffizin galleriaan ja keskusaukiolle Piazza della Signorialle. Se sijaitsee kapealla hiljaisella kujalla, mutta minulle se oli aivan loistava valinta juuri etäisyyksien vuoksi. Tein kaksi päiväretkeä Firenzestä ja kävelin rauhallisesti rautatieasemalle noin puolessa tunnissa. Hotelli oli hiljattain remontoitu ja siisti. Ylellisyyksiä ei ollut ja aamiaiselle varattiin vuorot, sillä aamiaishuone oli pieni.

Hotellihuoneeni oli pieni, mutta erittäin siisti. Huone siivottiin joka päivä

Laminaattilattia oli jopa taustalla näkyvässä kylpyhuoneessa.

Televisiosta näkyi vain italialaisten kanavien ohjelmaa.

Olin varannut ensimmäiseksi aamuksi käynnin Uffizin galleriassa. Siellä voisi viettää vaikka viikon. Taideaarteita on niin paljon. Medici-sukua on paljolti kiittäminen sekä Uffizista että paljosta muusta. Olen matkani jälkeen lukenut Medicien tarinaa eri lähteistä. Kouluajoilta suvun nimi oli jäänyt mieleen, mutta sen aivan uskomatonta tarinaa en tuntenut. Suvun viimeistä, Anna Maria Luisaa, on kiittäminen siitä, että Medicien kokoamat taideaarteet ja muu omaisuus on säilynyt Firenzessä. Hänen patsaansa on kaupungintalon Palazzo Vecchion alakerrassa. Vecchio on suomeksi vanha.

Anna Maria Luisa kuoli vuonna 1743. Hän oli viimeinen Medicien siitä sukuhaarasta, joka oli ollut vaikuttamassa 1300-luvulta saakka Firenzen kehitykseen. Vuoroin hallitsijoina, vuoroin maanpaossa, kooten taideaarteita ja ympärilleen taiteilijoita ja tiedemiehiä, filosofeja jne. Pari paaviakin suku tuotti.

Anna Maria Luisa lahdoitti suvun omaisuuden Firenzen kaupungille sillä ehdolla, että sitä ei koskaan viedä Firenzen ulkopuolelle.

Uffizin jälkeen kiertelin kaupungilla ja kun askeleeni osuivat useaan kertaan Orsanmichelen eli Or San Michelen kirkolle, päätin mennä sisään. Itse kirkkosalissa erityisesti marmorinen Madonna delle Grazien sakramenttikaappi on kaunis ja vaikuttava.  Samalla lipulla pääsi kirkon toisessa kerroksessa olevaan museoon, johon kuljetaan erikoisesti kadun vastakkaisella puolella olevan rakennuksen kautta. Tähän kohtaan varoituksen sana. Uffizissa olin kävellyt ainakin 100 porrasta, jotta pääsin ylimpään kerrokseen. Hissin löysin vasta pois lähtiessäni. Orsanmichelen museoon jouduin kiipeämään myös ainakin yhtä monta porrasta eikä siellä ole hissiä. Itse kirkkosaliin sentään pääsi kadulta vain muutamalla portaalla. Museossa oli upeita patsaita. Missään muualla en ole nähnyt patsasta epäilevästä Tuomaasta ja Jeesuksesta. Siellä oli myös mukavia penkkejä, joilla istua. Portaiden jälkeen tämä oli tärkeää.

Or San Michelen kirkko on rakennettu samannimisen luostarin keittiöpuutarhan paikalle (lähde: Wikipedia). Luostaria ei ole enää. Sen ensimmäisessä kerroksessa toimi 1330-luvulta alkaen viljatori, toisessa kerroksessa olivat toimistot ja kolmannessa viljavarastot. Tarina kertoo, että kun Firenzeen iski rutto vuonna 1348 tappaen puolet kaupungin 100 000 asukkaasta, Cosimo de Medici – silloinen Firenzen valtias – jakoi täältä viljaa nälkää näkeville, tarinan mukaan ilmaiseksi. Kirkkona rakennus on toiminut 1400-luvun alkupuolelta saakka ja toimii yhä. Kirkon ulkoseinissä on useita hienoja marmoripatsaita.

 Or San Michelen lähellä on viereisen kuvan Villakauppiaiden killan päämaja. Nykyään rakennus toimii Danten perintöä vaalivan seuran kotipaikkana.

Firenzen vauraus perustui aikanaan juuri tekstiileille, alkuaan villalle, joten tämä rakennus oli kaupungin vaikutusvaltaisimpien ammattikuntien päämaja.

Uffizin kävijä kulkee melko varmasti Piazza della Signorian kautta. Se on hieno nähtävyys patsaineen. Vanha hallintorakennus Palazzo Vecchio – myös Medicien koti jonkin aikaa – on nykyäänkin kaupungintalo. Osa siitä on museona. Sen edessä on kuuluisa Davidin patsas. Rakennuksen alakerta on avoin ja sinne pääsee vapaasti. Piazzalla on myös verinen menneisyys. Mm. sanotaan siellä surmatun 80 kapinoitsijaa hallitsijan poikien murhayrityksen jälkeen (toinen kuoli). Savonarola hirtettiin ja sen jälkeen poltettiin roviolla tällä aukiolla. Onneksi luin näistä vasta kotona. Nautin suuresti aukiosta ja sen tunnelmasta. Turisteja oli paljon jo nyt varsinaisen turistikauden ollessa vasta tulossa. 

(Kuvat jatkuvat tekstin lopussa)

Arno-joki virtaa aivan keskustan vieressä. Sen yli kulkee monta siltaa. Erikoinen Ponte Vecchio vie ”tois puol jokkee”, missä on mm. kuuluisa Palazzo Pitti ja Bobolin puutarha.

Matkani erikoisuus oli se, että EN KÄYNYT Firenzen Duomossa eli pääkirkossa. Syynä oli se, että pääsylipun ostaneetkin jonottivat pari sataa metriä päästäkseen sisään lipuntarkastuksesta. Minulla ei ollut lippuakaan varattuna. Ulkoapäin se on upea. Samoin moni sen lähistön rakennus.

Palasin Suomeen kiirastorstaina Finnairin ensimmäisellä lennolla Firenzestä. Kone oli puolillaan. Pääosa matkustajista oli japanilaisia. Lähtöportilta saattoi ottaa mukaansa Finnairin tarjoaman muiston. Minä mutustin Fazerin sinisen suklaakonvehdin.

Matkani oli niin tapahtumarikas, niin onnistunut ja täynnä vaikutelmia, että vielä noin viikon ajan vietin yöt unissani Italiassa.

Piazza della Signoria

Oikeassa reunassa Palazzo Vecchion alaosaa

Palazzo Veccion edessä Piazza della Signorialla on marmorinen Michelangelon kuuluisan yli viisi metriä korkean David-patsaan  jäljennös. Alkuperäinen veistos on Firenzen taideakatemian galleriassa

Viereisessä kuvassa on Palazzo Vecchion yläosa Uffizin Gallerian kattoterassilta katsottuna. Torni sijaitsee epäsymmetrisesti rakennuksessa ja on 90 metriä korkea

Arno-joki ja

Ponte Vecchio

Kotimatkalle sinivalkoisin siivin

makeis- ja muumipöydän kautta. Japanilaisilla taisi jokaisella riippua muumi repussaan tämän jälkeen