Aina kun aloitamme omasta halustamme jotakin uutta, meidät valtaa innostus, eikö vain? Jatkon laita voikin sitten olla jotakin muuta – tai parhaassa tapauksessa innostus on pysyvää laatua.
Tuttu on sanonta ´hän hurahti uskoon´. Uskoon tullut on hyvin usein syvän alkuinnostuksen vallassa. Julistaa uskoaan jokaiselle riippumatta siitä, haluaako toinen kuunnella vai ei. Sama näkyy olevan laita poliittiseen puolueeseen liittyneellä. Kaikki minkä uskonnon/lahkon/poliittisen puolueen/elämäntapamuutoksen auktoriteetti lausuu, on totta. Ilman kritiikkiä, ilman omaa ajattelua. Kunpa vain muutkin ymmärtäisivät. Näitä juuri äsken oman ”totuutensa” löytäneitä on ympärillä varmaan jokaisella. Sivusta seuraaja välillä hermostuukin moista intoa.
Muistuu mieleeni eräässä työpaikassa jehovan todistajiin liittynyt 16-vuotias tyttö. Joka päivä lounasruokalassa hän kovaan ääneen tenttasi keittäjältä, onko varmaa, että tässä ruoassa ei ole hitustakaan verta. Siihen aikaan ei ollut nykyelämän dieettiruokia ja keittäjämme oli pulassa tytön tiedonjanon kanssa. Mikään vakuuttelu ei oikein toiminut. Kysely koski kaikkea ruokaa juustosta ja leivästä alkaen. Meitä työtovereitaan vakuutteli oman uskonsa hyvyydestä ja että vain sen kautta pelastumme. Ei oikein onnistunut käännytystyö ainakaan työpaikalla.
Uuden vuoden lupaukset ovat tyypillisiä alkuinnostuksen paikkoja. Yleensä innostus on ohi viimeistään kuukauden kuluttua. Ellei sitten ole hyvää tukiryhmää, jonka kanssa jatkaa ei-niin-innostuneena-mutta kuitenkin.
Vaalien voittajilla on iso innostuksen paikka voiton jälkeen. Sitten tulee eteen todellisuus, joka pakottaa näkemään myös voiton mukanaan tuomat ongelmat ja haasteet ja TOIVOTTAVASTI myös vastuun. USA:sta kuuluvia reaktioita on kiinnostavaa seurata. Joidenkin innostus on jo laskusuunnassa. Taitaa meidän hallituspuolueidemmekin vaalivoiton jälkeinen innostus olla muuttunut vähemmän innostuneeksi puurtamiseksi. Uudet vaalit tuonevat muutoksen. Ellei sitten tapahdu jotakin jo aiemmin.
Miten sitten saisi tuon innostuneen olotilan jatkumaan alun jälkeenkin? Ei ole helppoa vastausta. Olen sitä mieltä, että ainoa tapa on miettiä, olenko tehnyt oikean valinnan toimittuani innostukseni pohjalta. Jos olen, niin hyvä juttu! Jos en ole, niin voisinko lopettaa moisen hulluuden. Yleensä voisin. Vielä parempi tapa on istua alas hetkeksi innostuksen vallatessa mieleni. Tuumailla. Ja tuumailla lisää. Jos edelleen vaikuttaa lupaavalta, kannattaa kokeilla pienessä mittakaavassa, jos se on mahdollista.
Tutustuin kerran Alexander-tekniikkaan. Ohjaaja muistutti, että aina impulssin tullessa, ensin pitää sanoa itselleen EI – ennen kuin reagoi. Vasta sitten on toiminnan aika. Meikäläiselle impulssiherkälle tuo oli ja on hyvä neuvo.
Taannoin kirjoitin kirjasta, jonka ”kustantajaksi” lupauduin. Alkuinnostus ei ole haihtunut. Olen edelleen sitä mieltä, että hyvä juttu! Siitä huolimatta, että kirja ei VIELÄ ole ollut myyntimenestys.
