Minulla on monenlaisia ystäviä. Keskenään erilaisia ja suhteessa minuun erilaisia. Onneksi.

Käytän monikkoa, vaikka jäljempänä kertomiani ystäviäni olisi vain yksi. En halua kenenkään erottuvan. Jokainen on tärkeä.

On ystäviä, joiden kanssa on mukava mennä konserttiin tai vaikkapa lounaalle ja jutella molempia kiinnostavista asioista. Heitä tavatessa aina virkistyy. Iloa tuovat elämääni ja saavat minut lähtemään virkistymään ja ilon ääreen. Kiitollinen olen heistä.

On ystäviä, joiden kanssa on yhteinen harrastus. Tavatessamme tai ollessamme muutoin yhteydessä, vaihdamme ajatuksia pääasiassa harrastuksestamme. ”Oletko huomannut, että …” tai kysymys ’miten’ toistuvat usein puheessamme. Yhteinen harrastus yhdistää. Olen iloinen, että minulla on myös harrastusystäviä. Voi olla, että harrastusten vaihtuessa ystävätkin vaihtuvat. Silloin kiitämme yhteisestä ajastamme ja jatkamme kumpikin tahoillemme.

On ystäviä, joiden kanssa voin pohtia elämän perusasioita. Saatamme soittaa jo tapaamista tai puhelua seuraavana päivänä ja todeta, että eilinen keskustelu sai pohtimaan. Oivallusten jakaminen tuntuu tosi hyvältä. Meidän ei tarvitse omata samoja mielipiteitä, kumpikin saa elää, ajatella ja toimia omalla tavallaan, mutta autamme toisiamme kyseenalaistamaan. Olen kiitollinen siitä, että on ystäviä, jotka avaavat silmiäni ymmärtämään enemmän. Myös itsestäni.

On ystäviä, joiden kanssa keskustelu aivan kuin ottaa syliin ja silittää. Niin hyvältä tuntuu, kun ollaan samalla aaltopituudella ja jaetaan yhdessä ilot ja surut luottamuksen ilmapiirissä. Niistä keskusteluista saan voimaa ja lisää uskoa elämään ja itseenikin.

Luottamus on ystävyyden edellytys. Ystävä ei ole se, joka puhuu takanapäin eri tarinaa kuin yhdessä oltaessa. Ystävä näkee minut sellaisena kuin olen. Niin hyvät kuin huonommatkin ominaisuuteni. Ja silti haluaa olla ystäväni.

On ystäviä, jotka sanovat suoraan, kun huomaavat minun toimivan tavalla, joka ei tunnu hyvältä. Se ei ole arvostelua, vaan ystävän neuvo miettiä asiaa. Joskus sanominen kirpaisee, mutta olen kiitollinen, sillä tiedän, että asiaan on syytä syventyä. Pohdin asiaa joskus pitkäänkin. Voi olla, että en muuta mitään. En toimintaani, en ajatteluani. Voin tulla siihen tulokseen, että hänen näkökulmansa ei ole sama kuin omani, ja omani tuntuu minusta edelleen oikealta. Mutta olen kiitollinen, jos huomaan, että nyt on tilaisuus muutokseen. Kummin päin vain. Silti ystävyys säilyy.

On ystäviä, joiden kanssa puhelut ovat harvinaisia, tapaamiset vieläkin harvinaisempia. Viestejä saatamme välillä lähettää. Melkein joka vuosi. Kuitenkin yhteys välillämme on lämmin ja hyvä. Jatkamme juttua siitä, mihin se jäi vuosi tai pari sitten. Niin kuin taukoa ei olisi ollutkaan. Tällaiset ystävät kulkevat aina lämpimänä tunteena sydämessäni. Meitä on yhdistänyt jokin yhteinen kokemus tai hyvin pitkän ajan toveruus.

Ja on niitä ystäviä, joiden kanssa ystävyys on jatkunut vuosikymmeniä ja edelleen pidämme melko tiiviisti yhteyttä, vaikka välimatkaa onkin. Ystävyys ei katso kilometrejä.

Ystävät ovat äärettömän tärkeitä. Jokainen heistä omalla tavallaan rikastuttaa elämääni. On onni saada hyvä ystävä. On siunaus, kun hänet saa pitää.