Luin kirjan nimeltä Suurin salaisuus. Kirja neuvoi pysymään tietoisena. Muun muassa siitä mitä ajattelee.

Omien ajatustensa seuraaminen on mielenkiintoista, kun siihen keskittyy. Tavalliselle meikäläiselle se tuntuu olevan vaikeaa. Koko ajan päässä risteilevät lukemattomat ajatukset. On huolia, on pelkoja, ajatuksia tämän hetken ja tulevien päivien tehtävistä, kauppalistoista, lasten päiväkoti- tai kouluasioista, muun maailman tapahtumista ja niin edelleen.

Lukemani kirja kehotti keskittämään ajatukset nykyhetkeen ja sen todellisuuteen. Neuvo ei ole ollenkaan huono. Tietysti se pitää sisällään sen, että on paljon asioita, jotka koskevat tulevaisuutta ja ne on ratkaistava tässä hetkessä. Esimerkiksi on varattava seuraavan kesän loman ajankohta jo paljon etukäteen ja jos haluaa mennä katsomaan tiettyä teatteriesitystä, on lippu varattava ennakkoon. Kaikkea ei voi jättää miettimättä ja tekemättä etukäteen.

Kirjan lukemisen jälkeen kiinnitin erityistä huomiota siihen, miten televisiossamme oli monia ohjelmia, missä arvailtiin, mitä esimerkiksi USA:n vastavalittu presidentti tulee tekemään. Oliko arvailusta hyötyä? Lisäsikö se hyvää oloa vai aiheuttiko katsojissa huolestumista? Jätin katsomatta suuren osan noista ohjelmista. Päätin, että minulle sopii paremmin jonkin hyvän kirjan lukeminen tai ulkoilu tai jokin muu asia, mistä pidän. Arvailut vain vievät ajatukseni laukalle.

Kauan sitten uhmaikäinen lapseni halusi ostaa kesätorilta aivan samanlaisen pienen muovisen veneen, jolla leikki kotona. Olimme kesälomamatkalla. Emme taipuneet kiukutteluun. Kiukusta kiljuva, potkiva lapsi kannettiin autoon. Mitähän ajatuksia heräisi, jos sama tapahtuisi nykypäivänä. Ja kyllähän vastaavaa tapahtuu. Uhmaikäiselle on hyvä asettaa rajoja. Joku sivusta seuraaja saattaa ajatella tekevänsä lastensuojeluilmoituksen. Joku toinen miettii, miten paha onkaan maailma, kun vanhemmat noin rääkkäävät lapsiaan. Pahoittaa mielensä pitkäksi aikaa. Ja aivan aiheetta. Lapsenryöstöstä lähtien voi mieleen tulla ajatuksia asiasta.

Edellä oleva on vain esimerkki siitä, miten helposti ajatuksemme lähtevät liikkeelle omien aiempien kokemustemme, tiedotusvälineiden uutisten, ennakkoluulojemme ja asenteidemme pohjalta. Säästymme paljolta, jos jätämme tarpeettoman ajattelun ja keskitymme siihen, mitä itse olemme tekemässä. Tarpeellista ajattelu tuollaista nähtäessä on, jos näyttää siltä, että oikeasti on hätä. Kiukkuitkun ja hätäitkun erottaa, kun tarkalla korvalla kuuntelee. Ainakin ne erottavat, jotka ovat joskus olleet uhmaikäisen vanhempia. Jos ei ole hätä, on parempi keskittyä valitsemaan torilta ne mieleisimmät mansikat ja antaa vanhempien hoitaa oma lapsensa.

Omien ajatusten seulominen ja keskittäminen siihen, mikä oikeasti on tärkeää, on palvelus itselle. Olen huomannut. On parempi miettiä sitä, mikä on itselleni hyväksi kuin pohtia esimerkiksi jonkun julkkiksen kuulumisia. Niihin en voi vaikuttaa. Omaan elämääni voin. Ja juuri se on minulle tärkeää.