Koronako opetti pysymään kotona? Tuon kauden jälkeen olen pysytellyt kotona paljon aiempaa enemmän. Kotoinen nojatuoli houkuttelee enemmän kuin maailman riennot. En toki pärjäisi kotihiirikilpailussa, sillä aina silloin tällöin saan itseni liikkeellekin. Ajoittain olen ihan aktiivinen.

Elämän eri vaiheissa meillä on havaintojeni mukaan erilaiset rytmit. Jokainen vauvansa kanssa valvonut vanhempi tietää, että suurin haave on kunnolla nukuttu yö. Ensimmäiseksi ei tule mieleen bilettäminen tai muu meno, vaikka tietääkin, että se piristäisi.

Kuopukseni itki paljon öisin. Tilannetta ei parantanut se, että yläkerran mummo turvautui ilmeisesti kävelykeppiinsä ja hakkasi sillä lattiaa, kun lapsi parahti. Kumpikin säikähdimme pauketta. Puoliso oli yhtä vihainen huudosta kuin mummokin. Halusi nukkua. Kanniskelin vauvaa sylissäni ja unet jäivät todella vähiin. Kolmantena keväänä lapsi nukkui jo yönsä ja huomasin, että ruohohan on vihreää ja kukat kukkivat. Edelliset keväät olivat yhtä harmaata mössöä mielessäni. Myötätuntoni on yövalvojien puolella, oli syy mikä tahansa.

Lapsilla tuntuu olevan energiaa vaikka muille jakaa. Yönsä nukkuvat hyvin, elleivät ole sairaita tai ellei heillä ole ongelmia kotona tai kavereiden kanssa. Murrosikä muuttaa kaiken. Silloin aamuisin on vaikea herätä ja iltaisin haluaisi valvoa. Peiton alla salaa näpytellään kännykkää tai katsotaan siitä jotakin kiinnostavaa. Kaverien kanssa on menoja. Jos on kavereita ja jos on menoja. Joskus riittää pelaaminen etäällä olevien kaverien kanssa. Jopa maapallon toisella laidalla elävien. Oma rytmi ei ole ollenkaan sama kuin koulun.

Ruuhkavuodet, työelämä ja muut hektiset elämänvaiheet luovat omat vaatimuksensa ihmisille. Stressitaso on useimmilla korkealla. Nyt mummovuosina ihmettelen ja ihailen ihmisiä, jotka käyvät töissä, hoitavat perheensä ja vielä ehtivät ties mihin rientoihin. Facebookin kautta saan minäkin hämmästeltäväksi näiden tehopakkausten elämää. No, jaksoin sitä minäkin nuorena aikuisena. Ja vielä työelämäni ajan.

Eläkkeelle päästyäni olen muuttanut rytmiäni. Nukun kun nukuttaa, syön kun on nälkä. Menen konserttiin, leffaan, teatteriin, vierailulle silloin, kun se hyvältä tuntuu. Velvollisuudesta en tee juuri mitään, sillä olen siinä elämänvaiheessa, jossa velvollisuuksia on todella vähän. Kadehdittavan ihana olotila. Eikö vain!  Ehkä tämä rytmityksen puute tai paremminkin oman olotilan kuuntelu johtuu paljolti siitä, että oli aikoja, jolloin kello ja kalenteri orjuuttivat minua.

Yhdessä ensimmäisistä työpaikoistani työpäivä alkoi kello kahdeksan. Ylin pomo kävi tarkistamassa, olivatko kaikki paikalla. Voi sitä poloista, joka myöhästyi viisikin minuuttia. Kahvitunti oli enintään 15 minuuttia. Sitäkin valvottiin. Ennen kello neljää ei voinut poistua ainakaan, jos isokiho oli talossa. Arvaat varmaan, että sääntöjä rikottiin heti, jos tiedettiin, ettei valvova silmä ole paikalla. Tuo työpaikka oli hyvä esimerkki siitä, mihin liika kuri ja valvonta johtaa. Ei ainakaan motivaation paranemiseen. Onneksi melkein kaikissa muissa työpaikoissani tarkkailtiin työn tuloksia enemmän kuin minuutteja. Ilmapiiri oli vapaa ja varmasti tein vähintään yhtä pitkiä työpäiviä. Mielelläni.

Joustaviin työaikoihin siirtyminen oli monelle pelastus. Vuorotyössä sitä ei tietenkään ole vieläkään. Aamuvirkut tulivat ja lähtivät aikaisin, uneliaammat venyttivät tulemisensa mahdollisimman pitkään. Välimuotoja tietenkin myös aina on. Joustavat työajat lisäsivät huomattavasti hyvinvointia, etätyö myös, vaikka siinäkin on huonoja puolia. Tietyissä elämäntilanteissa, tai vaikkapa terveyssyistä, etätyö on todella tarpeen. On hyvä voida kunnioittaa omaa rytmiään. Se lisää kaikenlaista terveyttä.

Ateriarytmistä kehotetaan pitämään kiinni. Omani ei ole kovin tarkka, eikä minun ole vaikea syödä vaihteleviin aikoihin. Yleensä aterioin suunnilleen samoihin aikoihin, mutta en katso kelloa vaan kuuntelen omia tuntemuksiani. Aikanaan perheen yhden jäsenen olotila edellytti, että kotona joka päivä syödään lounas tasan kello 14. Siitä ei voinut poiketa. Nyt hyvin harvoin syön juuri siihen aikaan. Seurausvaikutus tämäkin. Jos johonkin asiaan kyllästyy, siitä jää jälki. Elämänkumppanillani oli diabetes. Hän toki tarvitsi ravintoa pitääkseen verensokerin tasaisena, mutta sekään ei edellyttänyt minuuttiaikataulua aterioinnissa. Välipalat olivat arvossaan. Elettiin tilanteen mukaan. Olimme melko säännöllisiä, mutta emme aikataulujen orjia.

On hankalaa, jos perheenjäsenillä on kovin erilaisia rytmejä. Vuorotyö on aivan erityinen haaste. Nukkumis- ja ateriarytmien ero voi olla ylipääsemätön ongelma ajan mittaan. Omaa luontaista rytmiään on todella vaikea muuttaa. Onkohan joku onnistunut siinä ilman ongelmia?

Entäpä, jos vanhasta tottumuksesta noudatan rytmiä, joka oikeasti ei sovi minulle? Rytmimme vaikuttavat terveyteemme ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme todella paljon. Astrid Neeme kirjoitti aikanaan kirjan erilaisista luonnollisista rytmeistämme. Ikävä, että se on aikojen saatossa joutunut kiertoon. Voisin lukea sen uudelleen. Omien luontaisten rytmien noudattaminen auttaa voimaan hyvin.