Kumpaa on uskominen, tiedettä vai uskontoa. Tuosta aiheesta käydään edelleen toisinaan kiivastakin keskustelua. Tapani mukaan aloin pohdiskella asiaa, kun tuo ristiriita nousi esiin ajatuksissani.

Länsimainen tiede nosti päätään erityisesti 1500-luvulla, jolloin Kopernikus esitti aurinkokeskeisen maailmanjärjestyksen. Silloinen paavi Paavali III hyväksyi hänen esityksensä, mutta myöhemmin katolinen kirkko ja useimmat Euroopan oppineet vastustivat sitä. Yhtenä heidän joukossaan Martti Luther.

Galileo Galilei tuli 1600-luvulla samaan tulokseen Kopernikuksen kanssa. Katolinen kirkko nuhteli häntä moisista harhaoppisista ajatuksista. Hän sai kuitenkin luvan kirjoittaa kirjan Ptolemaioksen maakeskeisestä ja Kopernikuksen aurinkokeskeisestä mallista, kunhan se päätyisi katolisen kirkon kannalta sopivaan lopputulokseen. Kirja ilmestyi sovitun laisena, mutta lukijalle ei jäänyt epäselväksi Galilein todellinen mielipide. Inkvisitio tuomitsi hänet loppuiäkseen arestiin. Katolinen kirkko myönsi vasta vuonna 1994, että Kopernikus oli oikeassa. Uskonto jyräsi tieteen tässä tapauksessa. Samoin on käynyt muulloinkin ja muissakin asioissa. Tämä on vain yksi esimerkki.

Minusta näyttää siltä, että virallisen tieteen sisälle muodostuu ”uskontoja” eli uskomuksia, joita pidetään ainoina mahdollisina oikeina totuuksina. Niin kauan kunnes, joku onnistuu todistamaan, ettei näin ollutkaan. Miten monta lupaavaa tiedemiestä/naista on lytätty sen vuoksi, että ovat esittäneet uusia ajatuksia, joita ”virallinen” tiede ei voi hyväksyä. Näin on edelleen. Kilpailu tieteen huipulla on yhtä kovaa ja säälimätöntä kuin muillakin aloilla. On suojatteja ja suojelijoita. On maineeseen nostettuja ja nolattuja. On ollut mielenkiintoista lukea Johanna Blomqvistin kirjoja, jotka liikkuvat tieteen rajoilla. Käyköhän hänen ajatuksilleen samoin kuin esimerkiksi Aristarkhos Samoslaisen ajatuksille aurinkokeskeisestä maailmasta, jotka hän esitti jo yli 200 vuotta ennen ajanlaskun laskua ja joita Kopernikus ryhtyi tutkimaan noin 1700 vuotta myöhemmin. Nykyajan tempo on nopeampi, joten tuskin sentään Johannan ajatuksille käy samoin.

Välillä tulee mietiskeltyä itseään isompia ajatuksia. Yksi niistä on se, kun nykytiede etsii elämää muualta avaruudesta. Minusta ilmaus vaatisi tarkennusta. Etsivät ihmiskunnan elämän kaltaista elämää. Luulen, että se on häviävän pieni osa kaikkea elämää, jota on olemassa. Me etsimme neulaa heinäsuovasta, emmekä huomaa heiniä, emmekä niiden seassa olevia kultahippusia. Monet keksinnöt syntyvät vahingossa. Ehkä voisimme löytää elämää helpommin, jos lakkaisimme pitämästä vettä sen edellytyksenä.

Palaan vielä tieteestä uskontoon. Yhdelläkään vauvalla ei ole uskontoa tänne syntyessään. Vanhemmat ja muut kasvattajat ja vaikuttajat sen hänelle tekevät. On monia, jotka vaihtavat uskontoa elämänsä aikana. Jotkut useampaan kertaan. On heitä, jotka saman pääuskonnon sisällä vaihtavat eri suuntausten välillä. Meidän herätysliikkeemme ovat hyvä esimerkki. Joskin nekin yrittävät pitää jäsenistään kiinni ”kynsin hampain” melkein konkreettisesti. On myös heitä, jotka käännytetään pakottamalla vastoin tahtoaan. Ja on heitä, jotka houkutellaan tunnustamaan omastaan poikkeavaa uskontoa siksi, että sillä tavalla saa itselleen esimerkiksi ruokaa, asunnon, ystäviä, turvaa.

Mitä sitten on uskonto? On kristinusko, islam, buddhalaisuus ja muita tunnettuja ja tunnustettuja uskontoja. Onko vegaanius uskonto? Onko rokotevastaisuus uskonto? Uskonto vaikuttaa siihen, miten ihminen toimii elämässään. Olen tullut siihen tulokseen, että uskonnoksi voisi sanoa melkein mitä tahansa aatemaailmaa, joka vaikuttaa niin syvästi ihmiseen, että se muovaa hänen ajatusmaailmaansa, arvojaan ja ihanteitaan, toimintaansa. Kyse on usein ollut ja on edelleen vallasta ja vallankäytöstä. Totuutta ei tunnusteta, jos se on ristiriidassa omien etujen tai uskomusten kanssa.

 Minusta ateismikin on uskonto. Ihminen, joka sanoo, ettei usko mihinkään, uskoo juuri siihen, että kaikki uskonnot ovat väärässä ja hän ja samoin ajattelevat oikeassa. Kuten tiedemieskin uskoo omaan maailmankuvaansa, siihen, johon vain hän uskoo – ja samoin uskovat. Onneksi nykypäivänä jokainen saa pitää oman uskontonsa ainakin täällä pohjoismaiden suvaitsevassa ilmapiirissä. Toivoakseni.

Palaan alkuperäiseen kysymykseen tiede vai uskonto – uskonto vai tiede? Minusta kyse on samasta asiasta. Kyse on siitä mihin uskotaan. Joku tekee tieteestä oman uskontonsa. Ja toinen omasta uskonnostaan tiedettä, joka syrjäyttää ns. virallisen tieteen väittämät. Minulla ei ole ehdottomia totuuksia, joiden vuoksi menisin väittämään toisen totuutta vääräksi. Se vain on hänen totuutensa. Pitäköön rauhassa sen, olkoon se sitten uskonnon tai tieteen tai minkä tahansa muun aikaansaama. Olen valmis kyseenalaistamaan asioita ja muuttamaan käsityksiäni, jos saan uutta tietoa tai uusia oivalluksia, joiden perusteella huomaan uskoneeni aiemmin toisin kuin uskon siinä hetkessä. Minulle uskonto ei ole erillinen osa elämää. Elän niin kuin uskon.