Tämä syksy on lähisukuni surun syksy. Meitä kosketti sisareni poismeno ja meitä yhdisti kaikki siihen liittyvä. Olimme osanneet varautua siihen. Nyt saimme uuden suruviestin, aivan yllättävän, johon emme todellakaan osanneet varautua.

Sisareni miniä menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen syntymäpäivänäni vain kaksi ja puoli kuukautta anoppinsa kuoleman jälkeen. Olemme kaikki järkyttyneitä sydänjuuriamme myöten. Suru on musertava. Erityisesti hänen kaikkein lähimmilleen.

Juuri Tarjan menehtymistä ensimmäisenä omasta sukupolvestaan minun suvussani ei kukaan olisi osannut odottaa. Hän oli hyväkuntoinen ja on aina ollut liikunnallinen. Hyvä kunto ei tässä tapauksessa auttanut.

Hän jättää jälkensä valtavan aukon. Häntä taisivat rakastaa kaikki, jotka tunnen ja monet minulle tuntemattomat ystävänsä. Hän oli sisareni tuki ja turva. Hän tarttui tomerasti asioihin, kun oli järjestettävä hoivakotipaikkaa, tuotava ruokaa, hankittava apuvälineitä ja paljon muuta. Hän oli myös sisareni luotettu. Jokaista hän halusi ymmärtää, vaikka ei kaikkia tekoja voinutkaan. Hän tuki kauniilla tavalla kaikkia lähipiiriinsä kuuluvia, aina kun tukea tarvittiin, sekaantumatta liikaa. Hän teki kaiken tuon sydämellään. Hänen vilpitöntä hyvää tarkoitustaan ei tarvinnut koskaan epäillä.

Perheessään hän oli keskushahmo, lastensa rakastava äiti, puolisonsa vaimo, ystävä, tukija, liikekumppani, tasavertaisena puolisonsa kanssa. Kaikki me mainitsimme aina hänet ja miehensä yhdessä. Ei ollut toista ilman toista. He olivat niitä harvinaisia pariskuntia, joiden liiton hyvyyttä ja kestävyyttä kenenkään ei tullut mieleen kyseenalaistaa. On käsittämätöntä, että juuri hän lähti täältä niin varhain. Vielä päiviä aiemmin hän oli täynnä elämänvoimaa. Minuuteissa kaikki muuttui.

Tämä syksy on ollut hänelle ja erityisesti hänen perheelleen todellinen surun syksy. Miehensä menetti lyhyessä ajassa äitinsä ja vaimonsa. Lokakuisena lauantaina olivat sisareni hautajaiset. Seuraavana lauantaina olivat Tarjan sisaren miehen hautajaiset. Sitä seuraavana lauantaina Tarjan enon hautajaiset. Kaikki nämä koskettivat häntä syvältä. Tarjalla oli läheiset välit niin miehensä sukuun kuin omaan lähisukuunsa. Hän järjesti sisareni hautajaisia ja samaan aikaan tuki sisartaan tämän surussa, sillä sekin kuolema tuli odottamattoman aikaisin. Eikä enonkaan kuolema ollut helppo kestää. Tarjan vanhempien suru on suunnaton.Tämä vielä kaiken muun jälkeen. Suruista suurin.

Minä pidin Tarjasta heti kun häneen tutustuin. Tunne oli molemminpuolinen. Sisareni kunnon huonontuessa pidimme yhteyttä varsin tiiviisti. Meillä ei ollut koskaan ”ryppyä rakkaudessa”. Nyt tuntuu hyvältä se, että hän tiesi minun arvostavan kaikkea sitä, mitä hän teki sisareni ja perheensä hyväksi ja hän tiesi sen, että oli rakas minulle, hyvin rakas. Tarjan poismeno muistuttaa meitä jälleen kerran siitä, miten tärkeitä ovatkaan läheisemme ja ihmissuhteemme ja niiden vaaliminen. Milloinkaan ei voi tietää, kuka lähtee seuraavaksi. Vuoronumeroja ei ole.

Tämä suruviesti, joka toissapäivänä  tuli, on koskettanut tosi syvältä meitä kaikkia, jotka hänet tunsimme. Iloisen, sydämellisen, rakastettavan ihmisen yllättävä kuolema on hiljentänyt meidät kaikki. Ei ole sanoja. Vain kyyneleitä.