Tarinoita ja pohdintoja
Yksin vai yksinäinenLauantai 2.11.2024 - Pirjo Voisi luulla, että nuo sanat tarkoittavat samaa. Minun kokemukseni mukaan eivät tarkoita. Olemme erilaisia, joten joillekin ne ovat synonyymejä. Nykyään puhutaan tilan tarpeesta, kun halutaan olla yksin. Parisuhteessa usein käytetään tuota sanaa, kun toisen läheisyydestä kaivataan omaa rauhaa tai pois. Lapsiperheen arjessa ymmärtää hyvin, että kaiken hulinan ja kiireen keskellä kaipaa lepotaukoa. Joskus pieni happihyppely riittää. Joskus tuntuu, että mikään ei riitä. Silloin ehkä jotakin on vinossa. Ei tarvitse olla mitään vikaa yhdessäolossa, vaikka välillä kaipaakin omaa rauhaa. Tunnetta siitä, että on ihan itsekseen omine ajatuksineen – tai ajattelematta mitään. Silloin lataa akkujaan, antaa tilaa luovuudelle, löytää itsensä ja tunnistaa omat ajatuksensa ja olotilansa. Jos koko ajan on aktiivinen, hukkaa helposti oman itsensä. Se ei tee hyvää ajan mittaan. Lapsena olin hyvin yksinäinen. Isommat sisarukseni olivat muuttaneet pois kotoa. Vanhemmilla oli maatilan työt ja sain viihdyttää itse itseäni. Koira oli sentään seuranani, mutta kaipasin kipeästi kavereita. Äiti ei yleensä sallinut minun lähteä leikkimään naapuriin. Pelkäsi, että häiritsisin siellä. Viiden oman lapsen lisänä ! Meille ei tullut kanssani leikkimään muita kuin harvoin yhden naapurin tyttö, joka oli yhtä yksinäinen kuin minä. Hänellä äiti sentään oli kotiäitinä ja seurana. Yksinäisyyden tunne on musertava. Miten siitä pääsisi eroon? Siinä monelle ratkaisematon kysymys. Silloin oli minullekin. Aikuisena koin monta kertaa syvää yksinäisyyttä keskellä ihmismassaa. Saatoin olla mukana jossakin juhlassa, jossa oli paljon tuttuja – ei yhtään ystävää. Kestohymy kasvoillani samoilin muiden seassa. Avioliitossani tunsin usein yksinäisyyttä, kun henkinen läheisyys puuttui. Vain käytännön asiat yhdistivät. Elämänkumppanini kanssa tuo henkinen läheisyys oli jokapäiväistä. En kaivannut ”omaa tilaa”. Silti tuntui hyvältä se, että kumpikin tapasi myös itsekseen omia kavereitaan. Usein kävin kävelylenkeillä kumppanini päiväunien tai tv:n pitkien urheiluohjelmien aikana, elleivät ne sattuneet kiinnostamaan. Minulla oli omaa tilaa ihan riittävästi. Kun pienessä piirissä aloimme lukea Soile Raunion kirjaa Enkelten Valtakunnan Avain, kumppanini piti hyvänä, että teen sitä, mistä olen kiinnostunut, mutta ei halunnut tietää enempää asiasta. Meidän ei tarvitse tietää kumppanistamme kaikkea, kun voimme luottaa. Luottamus on hyvän yhdessäolon edellytys. Luottamuksen ilmapiirissä on hyvä antaa tilaa ja myös ottaa oma tila silloin, kun sitä tarvitsee. Joskus haluaa miettiä asioita ihan itsekseen ennen kuin on valmis niistä puhumaan toiselle. Vaikka suhde on ihan hyvä. Sen olen saanut kokea myös vastavuoroisesti. Ihana asia. Nykyisin olen paljon yksin. En ole aikoihin tuntenut itseäni yksinäiseksi. En tarvitse koko aikaa yhteyttä toisiin ollakseni onnellinen ja tyytyväinen. Ilahdun tapaamisista, viesteistä, konserteista ja vaikkapa museokäynneistä. Voin mennä sinne myös yksin. Olenkin tullut siihen tulokseen, että yksinäisyys on sisäinen tila, jolla on vähän tai ei mitään tekemistä yksin olemisen kanssa. Sopivasti seuraa ja sopivasti yksin oloa on minulle ihannetila. Tiedän, että minulla on ystäviä, jotka pitävät yhteyttä vain silloin tällöin. Se sopii minulle. Ystävyydessäkään ei ole pakkoa. Minulle ei sovi ollenkaan se, että pitäisi pitää lukua siitä, kuka viimeksi otti yhteyttä ja tuntea velvollisuudekseen soittaa ”kun on minun vuoroni”. Hyvässä suhteessa ei vuoroja lasketa – minun mielestäni. Hyvässä suhteessa kummallakin on tilaa itselleen. Tietenkin minulla on hyvä tilanne. Minulla on perhe ja ystäviä, joita tapaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Ilman heitä voisin tuntea itseni yksinäiseksi. Yksin olo ei ole aina oma valinta. |
|
Avainsanat: oma tila, yksin, yksinäisyys, läheisyys |
