Kaksi sukukirjaa kirjoittaneena tiedän lukuisia virheitä, joita siinä hommassa voi tehdä. On varmaan paljon muita, joihin myös lankesin, mutten tiedä niistä. Yleisesti tunnettu tosiasia on se, että yksikään sukukirja ei ole virheetön. Niiden tekemistä ei silti pidä pelätä, sillä tärkeitä tietoja ne välittävät jälkipolville. Jokainen sukukirja on vaatinut valtavan määrän työtä ja omistautumista.

Aloitin virheistä, vaikka sukukirjat sisältävät valtavasti tärkeitä ja oikeita tietoja. Myös minun kirjani sen tekevät. Omat kirjani kirjoitin vain kyseistä sukua ajatelleen. Niillä ei ole tavoiteltu yleisömenestyksiä, vaan sitä, että jälkipolvet saisivat jonkinlaisen kuvan omista esivanhemmistaan ja näiden elämien olosuhteista. Lapsuudenkotini historiaa halusin valottaa myös siltä ajalta, jolloin siellä vielä asui muita kuin omia sukulaisiani.

Tyypillinen virhe on väärin kirjoitettu syntymäaika, nimi tai muu asia. Tai on mahdollista sekoittaa keskenään kaksi Liisa Antintytärtä, jotka ovat asuneet samassa talossa samaan aikaan. Oma sukuni on lähtöisin Länsi-Suomesta, missä sukunimet tulivat käyttöön vasta 1920-luvun sukunimilain myötä. Siksi nimien kanssa piti olla tarkkana. Myös muista sukukirjoista löydetyt tiedot olisi aina hyvä tarkistaa, jos haluaa mahdollisimman virheetöntä tietoa. Itse löysin kokonaan virheellisen sukuhaaran eräästä aiemmasta sukukirjasta.

Joskus on mahdotonta saada henkilön syntymäaika oikeaksi siksi, että papin kastekirjassa, myöhemmissä rippikirjoissa ja vielä hautakivessäkin voi olla eri päivämääriä. Siinä pitää vain valita jokin niistä. Useimmiten luotin kastekirjan päivään. Vuosikin voi joskus vaihtua, vaikka varmasti on kyse samasta henkilöstä. Minusta tärkeintä on kuitenkin yrittää välittää jotakin henkilön elämästä ja elinolosuhteista. Siksi olen kirjoihini sisällyttänyt aikakautta ja seutuja kuvaavia tietoja. Nämä ovat arvovalintoja, jotka jokaisen kirjoittajan pitää tehdä itse.

Tietosisällön lisäksi on tietenkin kyse myös julkaisun ulkoasusta. Siinäkin joutuu tekemään valintoja. Ulkopuolisen avun käyttäminen maksaa ja sukukirjan kustannukset nousevat helposti todella paljon. Siksi käytin ulkopuolista apua vain painatuksessa. Oikovedoksen toki pyysin ja kävin sen mielestäni huolella läpi. Suku ei ole valittanut. Itse vähän muutamaa asiaa olen harmitellut.

Kirjan hintaan vaikuttaa oman työn osuuden lisäksi moni muu asia. Painotalon valinta kannattaa tehdä huolella. Itse olen käyttänyt samaa painotaloa kolmessa kirjassani. Se kolmas kirja ei ole sukukirja, vaan kotisivullani kerrottu. Kyseinen painotalo on palvellut todella hyvin ja asiointi on ollut helppoa. Tänä päivänä kovat kannet maksavat noin 10 euroa. Se on iso lisä kirjan hintaan. Ensimmäisessä sukukirjassani oli runsaat 250 sivua ja päädyin koviin kansiin. Jälkimmäisen sivumäärä oli noin 100 ja painosmäärä todella pieni. Siksi valittiin pehmeät kannet. Paperin laatu vaikuttaa myös hintaan. Siinä en ole tinkinyt. Suuri työ ansaitsee kunnon paperin, joka kestää aikaa. Suurin vaikutus hintaan on painettujen kirjojen määrällä.

Kannustan jokaista sukua tutkivaa laatimaan jonkinlaisen koosteen tutkimustensa tuloksista. Muoto ei ole tärkein. Sisältö on. Koosteesta muiden on helpompi jatkaa tutkimuksiaan, kun ei tarvitse alkeista lähteä. Minä pidän kirjamuodosta. Jotkut tuntuvat suosivan digimuotoisia julkaisuja. Valitkoon jokainen itselleen parhaan tavan. Olipa muoto mikä tahansa, kannattaa tutustua asiaan liittyvään lainsäädäntöön, ettei julkaise mitään, mikä on laissa kielletty. Pykälät ovat nykyisin aika tarkat.

Kolmatta sukukirjaa suunnittelen parhaillaan. Kivaa työtähän se on. Ja palkitsevaa, kun näkee konkreettisesti aikaansaannoksensa. Ei laiteta rimaa liian korkealle, eihän.