Otsikon sanoihin sisältyy kaksi erilaista asiaa ja yhdessä ne muodostavat kolmannen. Aloitan pihkurasta.

Isäni kuulin kiroilevan vain kerran elämässään ja hän eli kuitenkin muutamaa kuukautta vaille kahdeksankymppiseksi. Siinä tilanteessa ehkä minäkin olisin päästellyt ärräpäiden korvikkeita. Kun poikamme oli pieni, en halunnut hänen oppivan käyttämään kirosanoja. Niinpä pyysin kauniisti, että isänsä ei käyttäisi voimasanoja niiden alkuperäisessä muodossa. Minulle niiden kuuleminen teki ikävän olon.

Pyyntöni tuotti tulosta ja hankalaksi koetuissa tilanteissa poikani kuuli kirosanojen sijaan esim. sanat taateli tai persikka. Mahtoi pieneen mieleen tulla hieman hämmennystä, kun jouluna leivottiin taatelikakkua tai tein persikkamarmeladia. Kärsivällisyyttä ei riittänyt enää kuopuksemme kohdalla, joka joutui kohtaamaan voimasanat ihan sellaisenaan.

Peuroista olen kirjoittanut aikaisemmin, joten jokainen tietää, että kyse on ruskeista eläimistä, joita seikkailee sekä metsissä että monessa sellaisessa paikassa, jossa niitä ei toivoisi näkevänsä.

Kun yhdistän nämä kaksi sanaa, saan tulokseksi vahvimman voimasanan, jota käytän, kohdistettuna pihallani vieraileviin ja vierailleisiin sorkkaeläimiin. Niiden jättämät ulostekasat eivät minua hermostuta, vaikka välillä niitä tuntuukin olevan tarpeettoman paljon. Kyse on muusta.

Ensimmäinen kerta, jolloin pulssini niiden vuoksi kiihtyi, oli vuosia sitten. Ihailin pihan mansikkamaan satoa, joka oli kypsynyt ja ajattelin mennä poimimaan marjat aamuvarhain. Aamulla niitä ei niitä enää ollut. Sorkanjälkiä oli.

Karvaismarjat vähenivät pensaistani samoihin aikoihin yllättävää tahtia. Sitten eräänä aamuyönä näin miten peura järjestelmällisesti oksa ja marja kerrallaan tyhjensi pensaitani – kaveriensa kanssa.

Tänä vuonna on harmittanut se, että poimivat omenat puusta. Maahan pudonneet eivät kelpaa. Puussa ne ovat sopivalla korkeudella. Samalla kun ottavat oksasta omenan, pudottavat ainakin kaksi, ellei viittä. Pihkura. Tai samperi. Rippikoulupappi sanoi, että saa sanoa samperi, jos kivi putoaa ja varpaaseen sattuu kovaa. Nyt tuli sanotuksi. Samperin peurat.

Taisin käyttää molempia sanoja yhdessä, kun menin eräänä aamuna poimimaan harvinaisen runsasta viinirypälesatoa köynnöksestäni. Illalla olin sitä ihaillut ja päättänyt keittää aamulla niistä mehua. Se on muuten huomattavan hyvää! Ei tullut keittämisestä mitään. Arvaapa kuka eli mikä oli pistellyt lähes kaikki rypäleet poskeensa. Viereinen omenapuu oli tullut tyhjättyä jo aiemmin.

Pihkura.