Olin muuttanut juhannuksen tienoilla pikkuiseen mökkiini ja joulu alkoi lähestyä. Pihalla näkyi silloin tällöin jäniksen jälkiä. Lintulaudallani kävi runsaasti vierailijoita ja välillä jänis tutkaili maahan pudonneita auringonkukan siementen kuoria. Oli varmaan nälkäinen.

Löysin torilta kauralyhteen, jonka arvelin hyväksi jouluruoaksi ja -lahjaksi jänöselleni. Sidoin sen pihapuun kylkeen jyväpuoli alaspäin, niin että jänis ylettyisi niitä napsimaan, mutta eivät sentään ne pikkuiset vilkkaat oliot, jotka kuulemma jättävät uppoavan laivan. Ja joiden nimeä en tässä tohdi mainita. Kului pari päivää ja jänis oli käynyt tutkailemassa ja maistelemassakin lyhdettään. Miten kiva.

Sitten illansuussa töistä palatessani näin lyhteeni muuttaneen suuntaansa. Se oli sidottuna tiukasti puuni runkoon jyvät terhakkaasti ylöspäin sojottaen. Lintulyhdehän siitä tuli. En raaskinut palauttaa sitä aiempaan asentoonsa. Naapurin isäntähän se oli käynyt auttamassa avutonta mökin asujaa, joka ei edes lintulyhdettä osaa oikein päin sitoa.

Tänä jouluna taidan ostaa jänisten lisääntyneelle suvulle lyhteen. Naapurin isäntä on muuttanut pois.

Nyt on täytynyt tyytyä ruokkimaan nälkäistä oravaa, joka käy lintulaudallani. Kuvassa hän ei enää ole kovin nälkäinen.