Sain tämän kirjan syntymäpäivälahjaksi hyvältä ystävältäni, jonka kanssa vaihdamme kuulumisia yleensä viikoittain – aina espanjan tuntimme jälkeen. Mainio lahja
Merete kirjoittaa vanhenemisesta. Aihe on hänelle läheinen. Kahdeksas kymmenvuosi oli tuolloin täyttymässä. Elämässä oli tullut koettua monenlaista ja kuolema pujahtaa ajatuksiin. On jo aika miettiä sitäkin.
Merete ajattelee joistakin asioista eri tavoin kuin itse teen, mutta lähes kaikki on tuttua. Hän jakaa elämänsä puolisonsa kanssa. He vaihtavat ajatuksia ja tekevät kaiken yhdessä. Kuten minäkin vielä runsaat kuusi ja puoli vuotta sitten tein. Tuo on tuoreessa muistissa, joten voin hyvin samaistua hänen kertomaansa. Hän etenee kirjassa vuoden ajan kertoen kuukausittain tapahtumista ja ajatuksistaan.
Moni asia puhutteli minua. Erityisesti viimeiseen lukuun sisällytetyt amerikkalaispsykologi Georg Vaillantin muutamat määritelmät viisaudesta. Vaillant oli tutkinut vanhenemista ja kirjoitettuaan aiheesta kirjan, hän joutui toteamaan, että ei ollut ottanut huomioon hyvin suurta osaa asiasta – ja kirjoitti lisää. Poimin tähän vain osan – minua puhuttelevimmat –Mereten esiin tuomista määritelmistä.
Viisaus koostuu monenlaisista kokemuksista, joita ihminen on pohtinut, kunnes pystyy ilmaisemaan ne muille.
Miten totta tuo onkaan. Elämän aikana pohtii monia asioita. Joskus niihin paneutuen, joskus vain ohimennen. Saamatta oikein selvää omasta mielipiteestään tai näkemyksestään. Sitten jossakin vaiheessa asia aukenee, seestyy, saa muodon ja on valmis kertomaan oman mielipiteensä, kun nyt voi seistä sen takana.
Suvaitsevuutta ja kykyä arvostaa paradokseja ja ironiaa ja sietää epävarmuutta.
Arvostan noita asioita lähes yli kaiken. Suvaitsevuuden puolesta olen kirjoittanut lukuisia blogeja. Ilman suvaitsevuutta maailmamme on kamala paikka, ihmisten väliset suhteet kriisissä. Siitä näemme enemmän esimerkkejä kuin todellisesta suvaitsevuudesta. Väitän, että se mikä näkyy, ei ole se mikä vallitsee. Suvaitsevuus ei pidä meteliä itsestään.
Paradoksin esittäminen liittyy yleensä oivallukseen. Miten hienoa.
Ironia on toisinaan hyvä keino esittää vaikeakin asia loukkaamatta. Ironialla voi myös loukata. Sitä kannattaa viljellä tutussa seurassa, jotta tulee oikein ymmärretyksi.
Olen oppinut sietämään epävarmuutta. Säästyn sen ansiosta monelta turhalta stressitilanteelta. Huomaan usein seuraavani tapahtumia kiinnostuneena siitä, miten asiat etenevät. Jaksan odottaa ratkaisua. Jos tunnen epävarmuutta esimerkiksi siitä, valitsenko tämän vaatteen kaupasta vaiko tuon, jätän molemmat. Lähes aina löytyy kolmas parempi. En enää hanki ”no-kyllä-se-kelpaa” -asuja. Silloin harvoin, kun ostan esimerkiksi vaatteita, haluan olla varma siitä, että pidän niistä.
Perspektiiviä, suurempien kokonaisuuksien tajua, tietoisuutta siitä, että kaikella on kaksi puolta. Kärsivällisyyttä. Ironiaa.
Tämä on Mereten suosikkimääritelmä. Kaikki ne olivat hyviä. Jälleen yksi kirja, joka avaa ajattelua. Kannattaa tutustua, vaikka ei olisi aiemmin hänen kirjojaan lukenutkaan. Kirjasta saa myös pienen kurkistuksen suomenruotsalaiseen elämään, kulttuuriin ja ajatteluun. Pieniä eroja on.
