Muumimaratonin innostamana tilasin ja sain kirjastosta kirjan Muumipeikko ja pyrstötähti. Hattivateista huomasin vasta nyt, että siinähän kuvataan yhdenlaista ihmistyyppiä.
Saamani kirja on seitsemäs painos. Ensimmäinen ruotsinkielinen painos ilmestyi vuonna 1946. Tove Jansson muokkasi sitä vuonna 1968. Suomenkielisenä kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1955. Melkoinen menestysteos, eikä syyttä.
Sivulla 32 kerrotaan hattivateista näin:
Ne eivät puhu mitään eivätkä välitä kenestäkään. Ne vain kulkevat kulkemistaan ja heiluttavat tassujaan ja tuijottavat taivaanrantaan. Isä sanoo, etteivät ne pääse koskaan sinne mihin ovat menossa ja kaipaavat aina johonkin … Nipsu katsoi hattivatteja. Ne olivat hyvin pieniä ja valkoisia eikä niillä ollut kasvoja.
Saatan tunnistaa eräästä elämänvaiheesta muistuttaneeni hattivatteja hämmästyttävän paljon. Luulen monen muunkin niin tehneen ja edelleen tekevän. Erityisesti nuoruudessaan.
Hattivattielämä keskittyy omaan elämäänsä. Ohittaa muiden murheet ja saavutukset ehkä vähän vilkaisten tai kadehtien, jos jotakin kovin erikoista tapahtuu. Hattivattielämä tapahtuu sitten kun, ei nyt. Aina on jotakin saavuttamatonta, jota kaipaa. Pitää kokea enemmän tai saada enemmän. Tai ainakin selviytyä seuraavaan päivään.
Hattivattielämä yrittää muistuttaa muiden elämää. Se ei uskalla erottua joukosta. Se tavoittelee samoja asioita kuin muutkin. Se yrittää tekeytyä toisten kaltaiseksi. Tai näkymättömäksi. Joskus hinnalla millä hyvänsä. Menettää samalla oman värinsä ja kasvonsa eli persoonallisuutensa. Ei tunnista sitä tai ei uskalla näyttää sitä.
Hattivateillakin on hetkensä muumikirjoissa. Siihen hetkeen tarvitaan ukonilma. Silloin ne sähköistyvät hetkeksi. Näin voi käydä ihmishattivatillekin. Yllättäviä leimahduksia.
Toisin kuin kirjan hattivatti, ihminen voi muuttua. Voi lakata yrittämästä olla muuta kuin on. Mikä vapauden tunne. Ilo, rauha, rohkeus ja seikkailunhalu palaavat elämään. Lapsella ne ovat, mutta melkein jokainen kadottaa ne enemmän tai vähemmän. Useimmiten murrosiässä tai jo aiemmin.
Suosittelen hattivatteja kokeilemaan Nuuskamuikkusen elämää. Se on kivaa. Tai ainakin jotakin muuta muumihahmoa, ellei ihan oma itsensä heti uskalla olla.
