Olin suunnitellut matkaavani Teruelista Cuencaan bussilla suuren luonnonsuojelualueen läpi. Olin tarkistanut, että Samar-yhtiön bussi käyttää tähän 124 km:n matkaan 2,5 tuntia. Olin varannut hotellit kummastakin paikasta, ennen kuin minulle selvisi, että juuri 30.10.25 bussi ei kulje. Se kulkee viitenä päivänä viikossa eikä juuri tuona päivänä. Oli matkattava Valencian kautta. Onneksi kävin Albarracinissa, joka on samalla luonnonsuojelualueella. Sain kokemuksen maisemasta.
Aiemmin kerroin, miksi junamatkani Terueliin tapahtui bussilla. Samoin se jatkui 145 kilomerin matkan Valenciaan asti. Edellisen päivän DANA-tilaisuuden vuoksi tarkastelin maastoa tavallistakin tarkkaavaisemmin. Kulkihan bussin reitti DANAn vahingoittamilla seuduilla. Sekä Teruel että Cuenca olivat DANAn sadealueita. Kumpikin kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Júcar, yksi tulvineista joista, virtaa Cuencan läpi. Ymmärtää hyvin, miksi vesimassat saivat niin valtavan voiman. Hämmästyttävän hyvin luonto oli toipunut, vaikka merkkejä tuhosta jonkin verran näinkin.
Mitä lähemmäs Valenciaa tultiin, sitä vihreämmäksi maisema kävi. Kuivia pienten jokien uomia näkyi. Oli hedelmäpuita, viiniviljelyksiä, palmuja ja hyvinvoivan näköisiä seutuja. Teruelin lämpötila oli 14 astetta, Valencian 26. Kilometri alaspäin tuntuu myös lämpötilassa.
Matkalla näkyi useita vanhoja linnoituksia. Yhden niistä onnistuin jotenkuten kuvaamaan. Huoltoaseman kyltti tosin häiritsee. Kyseessä on Sagunton linna lähellä Valenciaa. Se on todella suuri historiallinen linnoitus, jonka juuret ulottuvat iberien ja roomalaisten aikoihin. Se on yksi alueen merkittävimmistä historiallisista kohteista.
Bussi kulki pitkän matkan kaupunkialueella, joten saatoin ihailla kauniita rakennuksia, puistoja, merenrantaa, leveitä puistokatuja. Valencia vaatii ehdottomasti usean päivän pysähtymisen, jotta siitä saa käsityksen. Sen 20 vuotta sitten valmistunut taide- ja tiedekeskus on yksi suurimmista nähtävyyksistä. Valencia ei ole yhtä suosittu turistikohde kuin esimerkiksi Barcelona, joten sinne on mukava mennä.
Valenciassa on kaksi rautatieasemaa. Bussi tuli Nord-asemalle ja juna Cuencaan lähti Joaquin Sorolla -asemalta. Ilman matkalaukkua välimatkan olisi kävellyt helposti. Turvauduin taksiin. Taksilla matka olikin huomattavasti pitempi, mutta sain katsella kaunista kaupunkia mukavasti auton ikkunasta, enkä moittinut taksia, vaikka totesin maisema-ajelun olevan kyseessä. Maksoi alle kympin.
Joaquin Sorollan lähtöaula on selkeä, eikä Barcelonan kaltaista tungosta ollut. Kaikkiin suurnopeusjuniin menevien matkatavarat läpivalaistaan. Niin täälläkin.
Junani oli tällä kertaa Valencia-Madrid väliä kulkeva, violetin värinen AVLO-juna. Avlo tulee sanoista AVE low cost, koska junassa on vain economy-luokka. Se kulki vähän yli 300 km/h ja oli yhtä mukava kuin AVE-junakin. Cuenca sijaitsee 200 km Valenciasta luoteeseen ja nousua matkan aikana on 950 m. Tämän matkan junani taittoi tunnissa. Samalla lämpötila laski 12 astetta. Cuenca oli ainoa pysähdyspaikka Valencian ja Madridin välillä.
Olin valinnut Cuencan matkakohteekseni siksi, että sen vanha kaupunki on kokonaisuudessaan Unescon maailmanperintökohde. Se on poikkeuksellisen hyvin säilynyt, maurien korkealle mäelle perustama, keskiaikainen linnoitettu kaupunki. Kastilialaiset valtasivat sen jo 1100-luvulla ja rakensivat sinne kuninkaallisia ja kirkollisia rakennuksia. Sittemmin tämän Kastilia–La Manchan itsehallintoalueeseen kuuluvan, nykyisin noin 60 000 asukkaan kaupungin, herruus on vaihtunut useaan kertaan.
Juna-asemalta on kaupunkiin matkaa kuusi kilometriä. Otin taksin Pyhän Joosefin majataloon (Posada de San José). Se sijaitsee vanhan kaupungin ehkä korkeimmalla kohdalla aivan katedraalin, päätorin ja tärkeimpien nähtävyyksien tuntumassa. Jo saapuminen sinne hämmästytti. Autotie kulki viereistä katua, mutta matkaa oli vain noin 20 m majatalon ovelle. Talo on rakennettu vuonna 1621 ja restauroitu vanhaa kunnioittaen.
Rakennuksen sisätilat ja huoneeni olivat todellinen elämys. Jo huoneen avain, viitisentoista senttiä pitkä ja painava – kuin entisajan aitan avain – oli vaikuttava. Itse huone, sen sänky kulmapylväineen, ”sisäparveke” korituoleineen, pöytineen oli uskomaton. Olin varannut näköalahuoneen ja se todella kannatti. Näkymä oli yli koko rotkolaakson. Laakson vastakkaisella puolella oli entiseen luostariin tehty viiden tähden hotelli. Kauempana kukkulan laella näkyi Kristus-patsas. En etsi matkoillani ylellisyyttä, etsin mielenkiintoisia asioita.
Iltapäivän ja illan aikana tutustuin lähiympäristöön ja muutamaan nähtävyyteen. Maisemakuvassa oikealla olevalle sillalle kävelin yli puolen välin nähdäkseni kaupungin siitä suunnasta. Hieman arastelin kävellä siellä, sillä sillan pohjan muodostivat ei-aivan-tukevasti-kiinnitetyt laudat. Ja rotkon pohjalle oli runsaasti matkaa. Illallisen söin posadassa. Ilmeni, että sen ravintola oli kuuluisa hyvästä ruoastaan. Kun menin heti avaamisaikaan klo 20, sain pöydän itselleni. Myöhemmin se ei olisi enää onnistunut.
Viivyin Cuencassa vain yhden yön, mutta junani lähti vasta puolen päivän aikaan. Ehdin siis tutustua kaupunkiin vielä aamupäivälläkin. Siitä lisää jatkossa.
Kuvat:
AVLO-juna ja Cuencan asema
Sagunton linnoitus
Posadan ala-aula
Huoneeni avain
Näköalaparvekkeeni ja näkymä
