Kirjoitin äsken rajoittavista säännöistä. Esimerkit eivät olleet mitenkään kattavia, mutta ehkä antoivat viitteitä siitä, mistä niitä itsessään voi etsiä. Muiden noudattamat säännöt ehdotan jätettäviksi rauhaan. Omissa on ihan riittävästi tutkimista.
Rajoittavien sääntöjen lisäksi on paljon muita sääntöjä. Pakottavia sääntöjä ovat esimerkiksi vanhempien asettamat kotiintuloajat. Pakottava sääntö on usein lähiympäristön (koti, koulu, lähipiiri) laatima ja sitä on noudatettava, jos mielii tulla hyväksytyksi. Pahimmassa tapauksessa se voi johtaa myös kammottaviin seurauksiin.
Keksimme hyvin helposti syitä pakottaville ja myös rajoittaville säännöillemme. Niillä ei välttämättä ole mitään todellista perustetta. Itse keksittyjä ovat monet. Omat säännöt ovat hyviä silloin, jos ne edistävät hyvää, eivätkä vahingoita ketään. Huonoja ovat monet niistä, vaikka aina emme sitä huomaa, kun emme tule ajatelleeksi.
Monet toisten keksimät säännöt yrittävät pakottaa meitä. On istuttava hiljaa, vaikka mieli tekee leikkimään. On käytävä kirkossa, vaikka ei haluaisi, mutta isä tai kumppani vaatii, enkä uskalla vastustaa. Aina on ostettava halvin tuoteversio. Auto on pestävä joka perjantai…
Huivin käyttö on viime aikoina puhuttanut paljon. Keskustelussa monet ovat sitä mieltä, että huivin käyttäjä on pakotettu siihen. Ei välttämättä ole, mutta voi olla. Moni musliminainen haluaa käyttää huiviaan ihan vapaaehtoisesti. Miksi se häiritsee joitakin meistä? Käyttääkö suomalainen mies muslimimaassa pitkää paitaa? Ei varmasti. Hermostummeko yhtä paljon körttimummojen huiveista? Emme tietenkään. Sehän on OMAN uskontomme perinne.
Asuessamme muualla kuin kotimaassamme meillä on paljon asioita, joihin on hyvä sopeutua. Oman kulttuurin pukeutumissäännöstön noudattaminen tuo turvaa, siihen olemme tottuneet. Erityisen tärkeitä ovat uskonnolliset säännöt. Mietin, että miksi juutalaisten kipa on sallitumpi kuin hiukset peittävä huivi. Onko kyse miesten säännöistä ja naisten säännöistä. Naisilla tuntuu olevan enemmän sääntöjä. Sekä ulkoisia että sisäisiä. Myös meidän kulttuurissamme.
Ihan erilainen asia on kasvot peittävien huivien käyttökielto kouluissa. Sitähän ollaan valmistelemassa. Miten opettaja voi tunnistaa oppilaansa, jos tästä näkyvät vain silmät tai burkan tapauksessa ei niitäkään? Isosisko voisi mennä tekemään tärkeän kokeen? Tai ehkä jopa veli. Lapsi on todella vaikeassa asemassa, jos vanhemmat vaativat uskonnollisiin ja moraalisyihin viitaten käyttämään täysin peittäviä huiveja, eikä itse haluaisi. Parhaillaan luen kirjaa, jonka Najat El Hachmi on juuri tästä asiasta kirjoittanut. Lapsi kapinoi, mutta vain sisäisesti. Sopeuduttava on niin kauan kuin kotona asuu. Usein vielä senkin jälkeen.
Olisi todella kivaa, jos emme pakottaisi muita omiin sääntöihimme. Pakottamalla ei synny mitään hyvää. Voimme ehdottaa asioita, mutta ei ole hyvä pakottaa ketään. Ellei ole kyse jonkun vahingoittamisesta. Henkisesti tai fyysisesti.
Pakotapa lapsi syömään kerta toisensa jälkeen inhoamaansa ruokaa. Varmistat sillä, että ei syö sitä aikuisenakaan. Vapaaehtoinen kokeilu on ihan eri asia. Ilo ja hyvä mieli johtavat parempiin tuloksiin kuin piiska ja ankaruus.
