Vuonna 2013 lähialueeni eläkeläisyhdistys täytti 40 vuotta. Kymmenen vuotta aiemmin eräs yhdistyksen perustajajäsenistä oli laatinut yhdistyksen historiikin, jonka esitti vuosijuhlassa. Historiikkiaan hän ei ollut luovuttanut kenellekään yhdistyksessä ja nyt häntä ei enää ollut. Pohdimme vaihtoehtoja.

Olimme vähän aiemmin järjestäneet yhdistyksen arkiston ja havainneet pöytäkirjoja puuttuvan yhdistyksen alkuajoilta. Perustajajäseniä ei enää ollut elossa. Olimme nähneet muiden yhdistysten vuosijuhlissa hienoja historiakirjoja. Moiseen emme vähine tietoinemme yltäisi.

Ehdotin, että yhdistyksen historian sijasta tekisimme yhdistyksen "jäsenten historiakirjan”. Etenkin vanhimmilla jäsenillämme oli sellaisia muistoja, joita harvalla enää on, ja ansaitsevat tulla kerrotuiksi. Yllättävän moni jäsenemme halusi antaa tarinansa jaettavaksi. Sivuja A5-kokoisessa kirjassa on lähes 230. Mukana on kokonaisia elämäntarinoita, sotalasten ja evakoitten muistoja, lyhyempiä tarinoita elämän sattumuksista sekä paikallishistoriaakin ihan pikkuisen.

Ostin sanelimen ja sille nauhoitimme haastattelut. Kotona purin tekstiksi jutustelut ja muokkasin sitten niistä julkaistavan tekstin. Seuraavalla käynnillä käytiin muokkaamani teksti läpi ja kertoja sai tehdä siihen haluamansa muutokset. Näin syntyivät kirjan tarinat. Muutamien tarinoiden vuoksi tavattiin useammankin kerran.

Aikaahan siinä meni, kun joskus intouduttiin jutustelemaan paljon muutakin ja juotiin kahvia. Nauhoitus piti pitää koko ajan päällä, jotta mikään tiedon murunen ei menisi hukkaan. Ja kuten aina muistellessa, välillä palaa mieleen jokin jo kerrottuun liittyvä tai aiempi asia. Ai niin, ja sitten … Tekstiä muokatessa kului paljon enemmän aikaa kuin itse haastatteluun, mikä sekin kesti yleensä muutaman tunnin. Mutta millaisia aarteita saimmekaan talteen. Nyt kertojista osa on jo lähtenyt tästä elämästä, mutta osa on edelleen virkeinä mukana yhdistyksen toiminnassa.

Kirjan tarinat sisältävät sekä onnellisia että hyvinkin vaikeita asioita. Hienoa on se, että jokainen kertoja oli hyväksynyt tapahtuneet vaikeat asiat, jättänyt ne taakseen ja nautti siitä, että elämä nyt oli hyvää. Tarinoista tuo välittyy hyvin. Onnelliset muistot kirkastavat lukijankin päivän.

Kirjan ensimmäinen painos julkistettiin 40-vuotisjuhlassa. Sitä jaettiin lähinnä yhdistyksen jäsenille. Nyt heräsi ajatus, että kirjan tarinat olisi hyvä saada laajempaankin jakeluun. Mutta miten, kun yhdistyksellä ei voi olla taloudellista toimintaa. Lupauduin ryhtymään pienen painoksen ”kustantajaksi”. Kirja tulee nyt ihan virallisesti myyntiin eli hankin sille jo ISBN-numeron ja painosta se valmistui pari päivää sitten. Sillä ei ole tarkoitus kerätä voittoa. Toivottavasti pääsemme omillemme. Jos plussaa kertyy, järjestämme jotakin mukavaa sillä jäsenistöllemme.

Kirja ei ehkä päädy kirjakauppoihin, mutta myymme sitä paikallisissa tapahtumissa. Jos kiinnostusta löytyy, ehkä laitamme sen yleisempäänkin myyntiin, mutta vielä sellaista ei ole suunniteltu.

Tähän toiseen painokseen on lisätty yksi tavattoman kaunis tarina. Nimeksi annoin Melkein vuosisadan rakkaustarina. Sen kertoja tuli aikanaan siihen tulokseen, että ei halua kirjaan vain osaa elämästään, eikä koko tarinan kertomiseen olisi ollut voimavaroja. Nyt jo edesmenneen kertojan lapset antoivat julkaisuluvan tähän vanhempiensa tavattoman kauniiseen rakkaustarinaan. Uskon, että Arska siellä pilven päällä hymyilee tyytyväisenä. Ja Eila myös.

Minulla on tapana ryhtyä monenmoiseen itseäni kiinnostavaan puuhaan. Kirjan kustantajaksi en olisi koskaan luullut päätyväni, mutta tässä sitä ollaan.