Kotini lähellä on metsä, josta löytyy koirien ulkoiluttajien tekemiä polkuja. Nyt on hyvä kulkea myös poluttomassa maastossa, kun lunta on varsin vähän.

Muutama päivä sitten kuljin minulle uutta polkua. Kysyin vastaani tulleelta mieheltä, mihin kulkemani polku vie. ”Ei minnekään” oli vastaus. Miehen perässä muutaman metrin päässä kulki kaksi kissaa, jotka minut nähdessään pysähtyivät. Mies kertoi niiden aina toimivan niin vastaantulijoiden kohdalla. Kävelin polulta sivuun, jotta seurue sai rauhassa jatkaa matkaansa.

Jatkoin lenkkiäni poluttomassa maastossa ja kauempana näin samaisen seurueen kävelemässä. Kissat seurasivat isäntäänsä vapaina kiltisti häntä seuraten. En ollut aiemmin tiennyt, että kissatkin voivat käyttäytyä noin. Ihmetellessäni asiaa tutuilleni kuulin, että hekin tuntevat jonkun kissaansa vapaana ulkoiluttavan. Seuraa sekin emäntäänsä kuin koira. Näin tieto lisääntyy.

Kommentti polun päättymisestä 'ei mihinkään' herätti uteliaisuuteni. Palasin jatkamaan sitä eteenpäin. Lopulta oli myönnettävä. Ei se johtanut mihinkään, minne minä menisin. Sellainen ryteikkö myrskyissä sikin sokin kaatuneita puita ja oksistoja tuli vastaani, etten enää jatkanut eteenpäin. Läheiseltä omakotialueelta polulle varmaankin pääsi, mutta vaivalloista olisi matkanteko. Mies ja kissat olivat päässeet.

Eräällä toisella metsäretkellä säikähdin. Arvelin olevani yksin metsässä. Ajatuksiini vaipuneena etsin suppilovahveroita punaisiin pukeutuneena. Oli kauriin metsästysaika. Takaani kuului äkkiä kommentti: ”Sinähän siellä olet. Ihmettelin jo, kun täällä ei ketään yleensä liiku”. Punapipoinen naapurini se siellä. Oli nähnyt punaista jo kaukaa. Harvemmin osumme samoille poluille. Hän jatkoi matkaansa ja minä sienten etsintää. Yllättävä kohtaaminen.

Toinen yllättävä kohtaaminen tapahtui kesällä. Kävelin jälleen tuttua polkua, kun vastaani tuli juoksujalkaa mäyrän poikanen. Minut nähdessään kääntyi kipittämään pakoon. Mitähän olisi tapahtunut, jos perässä olisi ollut tulossa mäyrämamma? Onneksi ei tullut.

Metsäretket on kivoja. Arvostan lähistön hiljaisia polkuja. Puroja ylittäviä naapuruston tekemiä siltoja. Hiljaisuutta, puhdasta luontoa, juurakoiden, kivien ja muiden epätasaisuuksien tuomaa vaihtelua kulkuuni. Ja hyvää oloa lenkin jälkeen.

Kuvassa vielä helppokulkuinen maasto