Katsoin tiistaina aamulla Jälkipörssi-ohjelman, missä yhtenä aiheena oli EVA:n raportti: Ikääntyminen tappoi Suomen talouskasvun. Ei ollut helppo aihe keskustelijoille. Varovasti esittivät kantojaan. Totesivat mm. saman ongelman vaivaavan muuallakin. Vertailukohtana käytettiin Japaniakin.

Totta kai talouskasvu kärsii siitä, että iso osa ihmisiä jää eläkkeelle ja yhä harvemmat ovat rakentamassa talouskasvua. Se ei synny pelkästään toivomalla. Tarvitaan tekoja. Tarvitaan tekijöitä. Tarvitaan innovaatioita. Minusta tuntuu, että juuri innovaatioiden puute aiheuttaa sen, että junnaamme paikallamme eikä taloutemme kehity. Toki muun maailman tilanne myös.

Toisaalta olen jo pitkään miettinyt sitä, miksi talouden pitää aina kasvaa. Pysähtymistä, taantumaa, lamaa pelätään. Eikä aiheetta tietenkään. Miten jokin asia voi aina vain kasvaa? Loputtomiin. Käykö niin kuin ilmapallolle? Kun se riittävästi kasvaa, se puhkeaa. Näinhän on käynyt pörssiromahduksissa ja taloustaantumissa useampaan kertaan.

Ovatko kasvumme esteet todella vanhuksissa? Kustannuserähän me eläkkeellä olevat olemme. Toki maksoimme etukäteen eläkkeitämme, mutta maksoimmeko riittävästi? Elämme kauemmin kuin ennen, kiitos kehittyvän terveydenhuollon. Isot ikäluokat muodostavat piikin, jota myöhempien pienten ikäluokkien on vaikea kustantaa, sillä kustannuksia tulee väistämättä.

Vanhetessamme tarvitsemme monenlaista hoivaa ja apua. Onneksi niitä on saatavissa. Onko riittävästi? Mikä sitten riittää? Eräs talouskasvua haittaava asia on se, että emme käytä rahaa samoin kuin käytimme työelämämme aikana. 

Valtaosa meistä vähentää menojaan, ei välitä seurata muodin viimeisimpiä virtauksia. Ei innostu niinkään taloista ja tavaroista. Enemmän mietimme ihmisenä olemista, ystävyyden merkitystä ja vaalimme sitä. Kuntosalipalveluja käytämme hyvin vähän. Meidän rahoillamme ei taloutta kasvateta.

Eläkkeemme ovat myös pienemmät kuin työelämän aikaiset kulumme olivat. Emme pysty pitämään yllä samaa elintasoa. Eläkeläisissä on edelleen paljon naisia, jotka jäivät pois ansiotyöstä hoitaakseen lapsensa kotonaan. Päivähoitojärjestelmäämme ei vielä silloin ollut. Palkat olivat huomattavasti matalammalla tasolla kuin nykypäivänä. Puolison kuoleman jälkeinen leskeneläke on hyvin pieni, jos sitä ylipäätään saa. Moni elää alle 1 000 euron eläkkeellä. Vuokran, sähkön, puhelimen, ruoan ja muiden pakollisten menojen jälkeen jäävällä muutamalla kympillä ei vauhditeta maan talouskasvua. Eikä todellakaan eletä leveästi.

On toisenlaisia eläkeläisiä. Heitä, joilla on rahaa. He matkustavat. He harrastavat. He käyttävät hyvinvointipalveluja. He hankkivat itselleen kauniita esineitä, elämyksiä, hoitavat kuntoaan, tapaavat kahviloissa, ravintoloissa, kulttuuririennoissa. He pyörittävät omalta osaltaan ihan reippaasti talouden pyöriä. Mutta heitä on vähemmistö.

Vanhukset ovat kiistatta kuluerä, jos katsotaan vain kustannuspuolta. Se toinen puoli on vähintään yhtä tärkeä. Vanhukset tekevät paljon asioita, jotka hyödyttävät talouttamme. Vapaaehtoistoiminta on yksi niistä. Eläkeläisjärjestöjen toiminta parantaa henkistä ja myös fyysistä terveyttä. Ilman niitä kustannukset olisivat paljon korkeammat.

Monet vanhukset hoitavat lapsenlapsiaan ja toisiaan. Moni pyörittää edelleen yritystä tai on apuna siellä. On monia tapoja toimia yhteiskuntaa hyödyttäen. Vanhukset eivät ole pelkkä kuluerä ja rasite. Niin kauan kuin näin ajatellaan, jää hyödyntämättä kaikki se, mitä vanhuksilla on tarjota yhteiskunnalle. Kokemukset, taidot, osaaminen, jaksaminen, luovuus. Moni haluaa auttaa ja toimia, mutta törmää siihen, ettei kelpaa. Hyödynnetään tätäkin luonnonvaraa. On tuhlausta jättää se käyttämättä.

Kutsun tässä vanhuksiksi eläkeläisiä. Suurin osa nuorimmista ei ole kepin varassa köpöttäviä eikä seniilejä vanhuksia vaan vireitä aikuisia. Pitäisi sopia uusi nimitys tälle porukalle. Seniori lienee yksi mahdollinen.

Jos meidän seniori- ja vanhusväestöämme ei olisi, taloutemme supistuisi valtavasti nykyisestä. Niin se tulee tekemään siinä vaiheessa, kun suuret ikäluokat ovat poistuneet. Iso joukko kulttuurintuottajia joutuu lopettamaan. Hoivayrityksiä samoin. Sama kohtalo on monen kampaajan, hierojan ja monen muun palveluntuottajan osana. Taksit mukaan lukien. Myös muu taloussektori kärsii. Tena-tuotteiden menekki melkein loppuu. Valmisaterioita ei tarvita enää yhtä paljon. Luettelo olisi pitkä. Ilman uusia innovaatioita bkt:mme pienenee väistämättä. Haittaako se? Huoltosuhde ilmeisesti paranee paljon. Toivotaan, että hyvinvointia löytyy senkin jälkeen.

Rahassa ei voi mitata kaikkea ja talous on vain yksi elämänalue.

Moni nuori tuntuu ajattelevan, että vanhus on hyödytön olento kuoleman odotushuoneessa. Näin ei tarvitse olla ja näin ei ole. Otetaan kaikki mukaan lisäämään maamme hyvinvointia. Myös vanhukset.