Lienet joutunut kanssani samantapaisiin tilanteisiin, kun on ratkaistava, valitseeko mukavan tekemisen ja samalla luopuu omasta mielipiteestään vai onko sinnikäs.
Lapsuudesta muistan elävimmin tällaisen tilanteen yhtenä kesäpäivänä. Olin suuttunut jostakin äidilleni. Ehkä olin kokenut saaneeni moitteita aiheetta. Joka tapauksessa olin juossut ulos ja piiloutunut murjottamaan seinän vieressä kumollaan olleen reen sisään. Reki oli vanhanaikainen kirkkoreki, jonka istuinosaan mukavasti mahduin piiloutumaan.
Sattui niin, että hetken kuluttua tätini ja setäni – minulle kovin rakkaat ja aina ystävälliset – tulivat yllätysvierailulle. Näin heidän pysäköivän autonsa lähelle ulko-ovea ja menevän sisään. Mikä valinnanvaikeus. Lähtisinkö piilostani ja juoksisin tervehtimään tietäen, että saisin tuliaisia ja pääsisin syliin. Vai jäisinkö piilooni mököttämään. Valitsin jälkimmäisen.
Kului jonkin verran aikaa ja äitini, setäni sekä tätini ilmestyivät ulko-oven edustalle huutelemaan minua. Painauduin vain syvemmälle piilooni. Aikansa huutelivat ja sitten katosivat uudelleen sisään. Loputtoman pitkän ajan jälkeen vieraat lähtivät kotiin ja vaikka harmitti vietävästi, sisuni ei antanut periksi mennä näkyville.
Lopulta nälkä ja vähän kylmäkin ajoivat minut palaamaan sisään. Esitin, että en ollut ollenkaan tietoinen setäni ja tätini vierailusta. Hammasta purren. Enää ei voinut murjottaakaan, ainakaan paljoa. Siitä olisi seurannut moitteita. Koiran kylkeen menin lämmittelemään saatuani vähän jotakin vatsan täytettä.
On tuo sinnikäs luonteeni minut joskus muulloinkin saanut harmittelemaan ja katumaan, mutta kaikkea en aio kertoa. Tämän näin nyt tunnustan, kun aikaa on sentään jonkin verran jo kulunut. Nykyisin toimisin toisin – ehkä. Periaatteistani yritän kyllä edelleen pitää kiinni. Mutta en ehkä ole enää yhtä tyhmä.
