Aivan hiljan kirjoitin siitä, miten yksi osaa yhden asian ja toinen toisen. Sen jälkeen tapasin ystäväni, joka tuli sanoneeksi, että minä olen hyvä järjestämään. Nauroin. En siinä hetkessä tullut ajatelleeksi, ettei kyse ollut siivoamisesta.

Kun jatkoimme jutusteluamme, hän viittasi keskustelussamme aiemmin kertomaani ja minunkin oli pakko ryhtyä katsomaan asiaa uudella tavalla. Olin maininnut hänelle, että minulla on kotona sisareni säilyttämiä sukuun liittyviä papereita melkoinen määrä ja olen niitä järjestänyt ja luetteloinut. Mitä muuta se on kuin järjestämistä.

On hauskaa, miten asiat alkavat aueta uudella tavalla, kun ensin saa sen päästä kiinni. Uusia näkökulmia löytyy ja muistot ja aiemmat käsitykset asettuvat uuteen asentoon. Olen muistellut työuraani. Sen aikana tulin järjestelleeksi paljon asioita, tietoja ja paljon muuta. Tein suunnitelmia projekteiksi, luetteloin asioita, joskus isojakin kokonaisuuksia. Pidin hommia hanskassa. Ainakin yritin.

Nyt huomasin, että olen kolmeen otteeseen saanut haltuuni papereita, joita aiemmat sukupolvet ovat keränneet ja säilyttäneet. Olen nauttinut, kun olen saanut ryhmitellä ne yhteenkuuluviin asiakokonaisuuksiin, koota ne nipuiksi, joista olen laatinut luettelot ja tärkeimmistä asiakirjoista lyhyet yhteenvedot. Mitä muuta se on kuin järjestämistä. En vain tullut miettineeksi asiaa. Minä vain tein sitä mistä pidin. 

Luulen, että moni muukin tekee asioita, joista pitää - huomaamatta, että on siinä hyvä. Joku rakastaa siivoamista ja sen todella huomaa. Minä järjestelen vanhoja papereita, teen sukuselvityksiä ja yritän koota kokonaiskuvia asioista. Löytää yhteenkuuluvuuksia sieltä, missä niitä ei välttämättä heti huomaa. Pelkkä järjestäminen ei tietenkään riitä vaan siihen pitää kuulua niiden asioiden tutkiminen. Se on kuin aarteen etsintää. Kun tekee sitä, mistä pitää, tekee sen väkisinkin hyvin. Ilman ponnistelua, ilokseen. Työelämässä tuo toisi tehokkuutta, tyytyväisyyttä ja hyviä lopputuloksia.

Hauskaa tuossa on se, että minulla on tähän asti ollut käsitys, että en ole ollenkaan järjestelmällinen. Nyt kun olen muutaman kanssa puhunut asiasta, heitä se on huvittanut. Luulenpa, että on paljon muitakin, jotka eivät tunne itseään sen enempää kuin minäkään itseäni tunsin. Kyse taitaakin olla siitä, että saan nyt järjestellä haluamallani tavalla ja ajalla asioita, joista olen kiinnostunut. Silloin syntyy tulosta. Toisten määräämä järjestys, tapa tehdä työtä, joka ei tunnu hyvältä, ei onnistuisi yhtä hyvin.

En väitä, etteikö joku muu olisi järjestänyt noita papereita paremmin. Juju on siinä, että minä tein sen. Muut eivät ole ehtineet. Luulen, että järjestykseni on ihan kelvollinen. Sitä paitsi se luo minulle hyvän pohjan sen seuraavan sukukirjan kirjoittamisen jatkamiseen.

Lopuksi vielä. Siedän hyvin epäjärjestystä. Kaiken ei tarvitse koko aikaa olla järjestettynä. Joillakin on se käsitys, että voidakseen kutsua vieraan käymään, on koti laitettava järjestykseen ja siivottava. Olen sanonut niille, joita tapaan, että jos näin toimivat, tuhlaavat energiaansa ihan turhaan. Minä menen tapaamaan ihmisiä, en tutkimaan onko talo siivottu vai ei. Ihmiset ovat tärkeimmät. Eivät puitteet.

Tässä kuva vaiheesta, jossa vajaa puolet tämän kerran papereista on levitettynä vuoteelleni alustaviin - vielä epämääräisiin - kasoihin ryhmiteltyinä. Siksi vuoteelleni, että siten "pakotin" itseni tekemään tuon vaiheen päivässä. Kasat eivät olleet täysin lopulliset, sillä myöhemmin löytyi papereita, jotka vähän muuttivat järjestystä. Jostakin pitää kuitenkin alkaa.