Eräs minulle hyvin rakas henkilö täytti toistakymmentä vuotta sitten tasakymmeniä. Teimme sen kunniaksi vähän myöhemmin yhteisen matkan Krakovaan. En enää muista miksi juuri sinne. Hänen mukaansa minä olin keksinyt matkakohteen.

Matka tapahtui keskellä kaunista kesää. Oli lämmintä, aurinkoista ja Krakova oli kaunis. Vanhan, suuren torin laidalla on pieni kirkko, jossa järjestettiin konsertti. Saimme liput sinne. Kamariorkesterin konsertti noin 30 hengen tilassa oli hieno elämys. Krakovalainen ruoka, ihmiset ja iloinen tunnelma myös.

Teimme jokiristeilyn ja ihmettelimme Veiksel-joen rantoja, joita äskettäinen tulva oli kohdellut varsin rajusti. Sitä janoista lohikäärmettä emme nähneet. Se kuulemma oli haljennut, kun krakovalaiset – pelätessään joutuvansa sen ruoaksi – olivat keksineet syöttää sille suolaa ja se joi vettä niin, että vatsansa repesi. Kauan aikaa sitten. Turvallisin mielin siis nautimme joesta.

Katselimme kaupunkia. Hard Rock Cafesta saimme hänelle T-paidan. Kokosi niitä. Ehkä kokoaa vieläkin. Päätimme käydä Zakopanessa. Olihan se kuulu talviurheilukeskus. Hän selvitti, millä bussilla sinne pääsee ja niin löysimme itsemme paikallisbussista. Myöhemmin Espanjan reissuillani olen toiminut samoin. Kulkenut paikallisbusseilla. Niistä näkee enemmän kuin nopeasti kiitävistä, kenties meluvallien reunustamia reittejä kulkevista kulkuvälineistä.

Zakopanesta muistan hyvän jäätelön, itse kaupungin ja ostamani pienen laukun. Samoin muistan matkan varrella näkemäni, vaatimattomien talojen pihoilla kasvavat omenapuut täynnä suuria, kauniita omenoita. Kenties samoja, joita ostan talvella kaupasta. Hieno päivä elämyksineen.

Suurin elämys oli käynti suolakaivoksessa. Valitsimme sen Auschwitzin sijaan. Tunnelma on aivan toinen. Laskeuduimme portaita noin sadan metrin syvyydessä olevaan kaivokseen. En edes yritä kuvata sitä. Herra Google kertoo kyllä, jos joku kiinnostuu. Olen käynyt siellä toistamiseen erään toisen rakkaan kanssa. Silloin saimme käyttää hissiä mennen tullen. Tuolla ensimmäisellä kerralla ylös noustiin pienellä kaivoshissillä, johon mahtui neljä henkilöä. Seuraavana päivänä jalat kyllä muistivat sen alaspäin menneen portaikon. Ja vielä sitä seuraavana päivänä ja … Kannatti silti. On se hieno paikka.

Nyt kun matkakumppanini jälleen täytti vuosia, muistelin valokuvista matkaamme. Onneksi niitä on. Hatunnosto valokuvauksen keksijälle. Ja digikuville, joita voin ottaa niin paljon, että jokin kyllä onnistuu. Ainakin omasta mielestäni.

Kuvia Krakovasta ja suolakaivoksessa olevasta kirkosta. Kirkko ja sen taideteokset on kaikki tehty suolasta.