Isoveljeni nimi oli Juhani. Hän on jo pitkään ollut läsnä vain muistona. Infarkti koitui hänen kohtalokseen. Hänestä minulla on valtavasti kauniita ja iloisia muistoja.

Lauantaisin meillä lämmitettiin sauna. Se sijaitsi vähän matkan päässä sivurakennuksessa. Kiuas oli iso. Siellä olisi mahtunut saunomaan isompikin joukko ja niin oli aiemmin tapahtunutkin. Nyt meitä oli vain pieni perheemme. Minut pestiin ja alle kouluikäisenä minut kannettiin huopaan käärittynä sylissä sisään kylmillä säillä. Oli ihanaa katsoa tähtiä ja tuntea läheisyys ja lämpö.

Olohuoneen nurkassa meillä oli noin metrin korkuinen kaakeliuuni, jota kylmällä säällä lämmitettiin vähintään iltaisin. Minut nostettiin istumaan sen kaakeliuunin päälle ja ylleni puettiin siellä valmiiksi lämmenneet yövaatteet. Mikä autuus ja ihanuus.

Autuudella oli rajansa. Jostakin syystä perheelleni oli tullut tavaksi kysyä minulta siinä istuessani: ”Kenen kulta?”  Pelkäsin, että äiti suuttuisi, jos sanoisin jonkun muun nimen ja niin aina sanoin: ”Äidin kulta”, vaikka olisinkin halunnut sanoa jonkun muun.

Isoveljeni Juhani tiesi, että pidin valtavasti ahomansikoista – kukapa ei pitäisi – ja hänellä oli tapana poimia niitä minulle tai pujottaa niitä heinänkorsiin ja tuoda minulle kauempaa heinäpellolta tullessaan. Niinpä erään kerran mansikka-aikaan lauantai-iltana rohkaistuin sanomaan olevani Juhanin kulta ja pääsin Juhanin sylissä pois uunin päältä. Kaikkia nauratti eikä äitikään suuttunut. Silti jatkossa varmuus oli paras.

Isoveljeni ja sisareni muuttivat aikuistuessaan pois kotoa. Niin tapahtui myös minulle. Asuimme eri paikkakunnilla ja yhteydenpitomme väheni arjen kiireittemme vuoksi. Keskinäinen kiintymyksemme ei siitä vähentynyt.

Veljeni joutui sairaalaan vakavan onnettomuuden vuoksi. Hänet leikattiin ja ajoin katsomaan häntä sairaalaan. Hän nukkui tullessani. En raaskinut herättää häntä. Jätin yöpöydälle kukkakimppuni ja sen viereen lapun, johon olin kirjoittanut: Juhanin kulta mansikoitten tähden.

Hänen vaimonsa ja lapsensa tulivat myöhemmin samana päivänä häntä katsomaan ja ihmettelivät moista tervehdystä. Kun he lukivat sen veljelleni, hän puhkesi itkemään saaden lähimpänsä hämmästymään vielä enemmän. Nyt hekin tietävät, mistä oli kysymys.

Juhanin kulta olin sekä mansikoitten tähden että myös ilman niitä.