Olen kirjoittanut kanavoidun kirjan. Minun pitäisi varmaan osata kertoa mitä kanavointi oikein on. Yritän kertoa, mitä se minulle on tarkoittanut.

Opiskellessani omaa elämääni tapasin Soile Raunion, joka on kanavoinut mm. Enkelten Valtakunnan Avain -kirjan. Minulla oli kunnia saada toimia tuon kirjan oikolukijana. Kirjan tekstit saivat ajattelemaan omaa elämääni ja huomaamaan asioita, joita olin tehnyt vain tavan vuoksi, ajattelematta tarkemmin.

Myöhemmin meitä oli pieni ryhmä, jotka yhdessä keskustelimme tuon kirjan aihepiireistä. Teimme myöhemmin myös kanavointiharjoituksia. Soile kehotti meitä kyseenalaistamaan aivan kaiken kanavoimamme niin kauan, kunnes olimme varmoja saamastamme. Tutkimalla toistemme kanavointeja ja kyseenalaistamalla, opimme vähitellen. En tiedä ovatko muut jatkaneet. On helppoa erehtyä kuulemaan epäpuhtaasti. Puhdas sanoma on mahdollista erottaa. Se ei koskaan sisällä mitään pahaa tai epäilyttävää. Jos olen vähänkin epävarma, kyse ei ole puhtaasta kanavoinnista.

Ilmeisesti jokaisella on oma tapansa kanavoida. Tärkeää on sulkea pois kaikki omat ajatukset ja keskittyä rauhan olotilassa. Muutoin en voi kuulla. En kuule mitään ääniä. En näe näkyjä. Minun kanavointiini ei kuulu mitään rituaaleja. Enkä kanavoi muille. Enkä kysele tulevaisuudesta. Ohjausta eli neuvoja pyydän silloin, kun tuntuu, että tarvitsen sitä.

Saan aina tunteen, että nyt on aika istua alas kuuntelemaan. Silloin avaan läppärini ja asetun hiljaisuuteen. Hengitän syvään muutamia kertoja ja pyydän, että saan kuulla puhtaasti sen mitä minulle nyt halutaan sanoa tai esitän kysymyksen. Tunnen voimakentän, joka asettuu viereeni vähän yläviistoon tiettyyn paikkaan. Tunnistan sen laadun. Silloin tiedän, että voin aloittaa.

Yleensä teksti alkaa tervehdyksellä itselleni ja sitten käydään heti asiaan. Kirjoitan nopeasti. Paljon nopeammin kuin käsin. Aloittaessani lauseen en koskaan tiedä miten se tulee jatkumaan. Saan jonkinlaisen tietoisuuskokonaisuuden, joka avautuu sanoiksi. Minulle ei siis sanella sana sanalta. Joskus sattuu, että olen kirjoittanut jonkin sanan ja hetken kuluttua minun on palattava siihen, sillä tunteeni kertoo, että sen synonyymi on parempi.

Milloinkaan en voi päättää, että nyt minä asetun kanavoimaan ja olettaa, että saan sanoman. En ole sellainen kanavoija. Olen nöyrä kuuntelija, joka saa toisinaan ottaa vastaan sanomia Suurelta Rakkaudelta, joka suojelee elämäämme. Milloinkaan en muuta mitään siitä, mitä olen vastaanottanut. Kyse ei ole minun tekstistäni vaan minua suuremman voiman ja viisauden.