Yhtenä yönä pari vuotta sitten heräsin yöllä ja herätessäni sanoin ääneen nimen Eeva Antintytär. Ihmettelin kovasti, sillä en muistanut suoralta kädeltä ketään sen nimistä suvustani. Kyseessä oli selvästikin ennen 1920-lukua eläneen henkilön nimi. Niinpä seuraavana päivänä käynnistin sukututkimusohjelmani ja löysinhän minä hänet sieltä.
Eeva Antintytär oli syntynyt jouluaattona 1775 ja on äitini isän äidin äidin äidin sisar. Sukua hän siis oli, mutta aika kaukaa menneisyydestä. Jonkin aikaa meni, mutta selvää oli, että kun jokin nimi nousee esiin noin erikoisella tavalla, niin en mitenkään voi jättää asiaa lähemmin tutkimatta.
Olin Eeva Antintyttärestä kirjannut muistiin vain nimen ja syntymäajan, joten kirkonkirjojen tutkimiseen oli syvennyttävä. Vanhempien ja muutaman esivanhemman tiedot minulla sentään oli jo ennestään. Onneksi kirkonkirjoja voi nykyisin selata netissä, eikä enää tarvitse mennä Kansallisarkiston mikrofilmisaliin tutkimaan mikrokortteja tai mikrofilmejä lukulaitteilla. Sitäkin olen harrastanut 2000-luvun alkuvuosina hyvinkin ahkerasti.
Ilmeni, että Eeva Antintyttären elämä oli hyvinkin traaginen. Hän avioitui itsenään kahdeksan vuotta vanhemman naapurin pojan kanssa. Esikoinen, poikalapsi syntyi kolme kuukautta häiden jälkeen, mutta kuoli vajaan kolmen viikon ikäisenä. Seuraavana vuonna syntyi tytär ja viisi vuotta myöhemmin toinen tytär. Muita lapsia ei enää syntynyt.
Eevan aviomies kuoli 24 vuoden avioliiton jälkeen tammikuussa 1827. Saman vuoden joulukuussa vietettiin vanhemman tyttären häitä. Hän avioitui itseään seitsemän vuotta vanhemman naapurin pojan kanssa. Siihen aikaan riiuureissut eivät useinkaan olleet kovin pitkiä.
Nuoreen perheeseen syntyivät viikko häiden jälkeen kaksoset, jotka elivät vain päivän. Runsaan vuoden kuluttua syntyi poika, joka eli kuusi vuotta. Kaksi vuotta pojan syntymän jälkeen perheeseen syntyi äitinsä kaima tytär ja vielä kaksi poikaa kahden vuoden välein. Tytär eli nelivuotiaaksi. Pojista vanhempi kuoli heti syntymänsä jälkeen ja nuorempi eli vain vajaan vuoden. Yksikään Eevan vanhemman tyttären kuudesta lapsesta ei siis elänyt kuin enintään muutaman vuoden. Kolme kuoli päivän ikäisinä. Kaksi lapsista kuoli tuhkarokkoon ja yksi isorokkoon. Lasten äiti kuoli vajaa puoli vuotta viimeisen lapsen kuoleman jälkeen. Kuolinsyytä ei ole mainittu haudattujen luettelossa. On siinä Eevalla ollut kestämistä. Naapuruksina kun elivät, niin pystyi seuraamaan tapahtumia läheltä.
Eevan nuorempi tytär avioitui 27-vuotiaana naapurikuntaan kaksi vuotta sisarensa kuoleman jälkeen. Hän sai yhden tyttären neljä vuotta häiden jälkeen ja jäi leskeksi silloin 2,5-vuotiaan tyttölapsensa kanssa, kun miehensä kuoli saatuaan halvauksen. Hän eli leskenä lopun elämäänsä ja kuoli 77-vuotiaana. Tytär, josta kirkonkirjaan on merkitty maininta ”raajarikkoinen” eli 16 vuotta äitinsä kuoleman jälkeen ja kuoli ”kunnan vaivaisena”. Lienee tämänkin tyttären kohtalo Eevaa surettanut.
Eeva Antintytär kuoli 75-vuotiaana eikä joutunut enää kokemaan nuoremman tyttärensä kuolemaa.
Eeva Antintytär sai minut miettimään parisataa vuotta sitten eläneiden ihmisten elämää. Kuolema oli vakituinen vieras ja rokot tappoivat valtavan määrän lapsia ja aikuisiakin. Mietityttää tietysti myös se, miksi naimisiinmenoa lykättiin niin pitkään, että esikoiset syntyivät hyvin pian häiden jälkeen. Ehkä isän kuoleman jälkeinen suruvuosi esti häät, mutta ei rakkautta. Kukaan ei ole kertomassa. Enää. Ehkä Eeva Antintytär herätti minut kertoakseen elämäntarinansa. Käytti hyväkseen nykytekniikkaa.
