Minun peloillani on lähtökohta lapsuudessani. Äitini pelkojen juuret olivat sotiemme aiheuttamia. Entisajan kasvatus myös ruokki sitä, että piti sopeutua yhteisön normeihin. Ulkopuolelle suljettiin ne, jotka eivät niihin sopeutuneet, vähintään heitä vieroksuttiin. Ja kyse oli kuitenkin maaseutuyhteisöstä.

Pikkukylien sosiaalinen kontrolli oli ankaraa. Kaikkien asiat tiedettiin. Joskus paremmin kuin henkilö tai perhe itse. Luultiin paljon. Tarkkailtiin naapurien edesottamuksia. Hyvin tiedettiin miten sopuisasti tai riitaisasti missäkin elettiin, kenen lapset olivat tottelemattomia ja kenen kanssa kukakin riiasi. Kinkereitä pidettiin ja järjestävän talon tarjoiluista riitti juttua vielä jälkeenpäinkin. Kyllä siinä emännät pelkäsivät arvostelua ja kinkerivuoro oli stressin paikka. Tuo on tietysti vain yksi esimerkki siitä, mitä sosiaaliluupin alla eläminen merkitsi.

Muita pelkojen aiheuttajia olivat ukonilmat, kiertelevät romanit, lehdistä luetut hirmuteot, edellisten sukupolvien tarinat hiisistä, jotka ryöstävät ulkona yksin kulkevia lapsia ja monet muut asiat, joille nyt voi jo hymyillä. Eihän hiisiä ole, eihän!

Pelko tarttuu. Erityisen hyvin lähellä olevista ihmisistä. Äitini pelkäsi ukonilmaa todella paljon. Hänen pelkonsa tarttui tehokkaasti minuun. Kun sain omia lapsia, päätin etten tartuta heihin pelkoani. Siitä seurasi se, että lakkasin myös itse pelkäämästä ukonilmaa. Nyt voin istua kuistilla ja ihailla salamointia pelkäämättä. Osoituksen siitä, miten tehokkaasti pelko tarttuu sain, kun vierailimme sisareni luona. Sisareni ei ollut koskaan lakannut pelkäämästä ukonilmaa ja kun salama välähti vähän lähempänä, hän kirkaisi. Sen päivän jälkeen paikalla myös ollut tyttäreni alkoi pelätä ukonilmaa. Rauhoitteluni ei auttanut.

Pelko leviää suurissa joukoissa pelottavan nopeasti. Joukkohysteria syntyy helposti. On valtavasti esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun pelkäävä väkijoukko lynkkaa syyttömän. Ja myös siitä, miten kansan johtaja onnistuu vakuuttamaan ulkoisen uhan olemassaolon, vaikka todellisuudessa sitä ei ole. Seurauksia olemme saaneet kokea tai todistaa.

Kun muutin pikku mökkiini, poikani kysyi minulta, eikö minua pelota asua tässä yksin. Ihmettelin, että mitä minä pelkäisin. Hän sanoi tietävänsä vähintään 22 syytä, joiden vuoksi voisin pelätä. Pyysin olemaan kertomatta ja jatkoin asumista pelkäämättä. Poikani lienee poistunut huojentuneena, kun mamma tuntee olonsa turvalliseksi. Ehkä vähän mietti joitakin niistä 22:sta.

Pelkojani olen tutkaillut useasti, sillä onhan minulla niitä. Monet niistä ovat niin piilossa, ettei niitä meinaa huomata. Jos mieleni tekee tehdä jotakin tai mennä jonnekin, mutta en tohdi tehdä sitä, kyse on pelosta. Mitä siis pelkään, mistä pelkoni kumpuaa? Jos alan tutkia asiaa oikein avoimesti, joudun usein myöntämään, että itse sen aiheutin. Pelkäsin, että joku muu hermostuu tai peräti suuttuu, jos teen noin. Enkä kuitenkaan tiedä, mitä todellisuudessa tapahtuisi. Näitä itseni aiheuttamia pelkoja olen löytänyt useita matkan varrella. Kun sellaisen pelon huomaa, on hyvä kohdata se ja jättää sitten pois tarpeettomana. Huojentavaa. Ja matka jatkuu iloisemmin.

Eilen emmin vähän aikaa, kun runsaan kymmenen hengen ryhmässä kysyttiin tulisiko joku lukemaan tai esittämään runon. Vetäjällä oli valmiina printattuina niitä. Lopulta rohkaistuin sanomaan, että kyllä minä yhden runon osaan, sen esitin viimeksi koulun alaluokilla. Ja niin voitin arkuuteni ja paukutin menemään tuon runon. Vähän häkellyin, mutta olin tyytyväinen, kun uskalsin.

Miten paljon sitä tuleekaan asetetuksi itselleen vaatimuksia, joita kukaan muu ei aseta, kieltoja, joita kukaan muu ei kiellä, odotuksia, joita odotan vain itse, pelkoja, jotka ovat mielikuvitukseni tai ajatusteni tulosta. Toki uutiset ovat joskus pelottavia ja miettii, entä jos … Oikein jännittävä kirja voi saada pelon valtaan ainakin hetkellisesti.

Nykyään tarkkailen omia pelkojani, jos sellaisen huomaan. Lajittelen niitä. Useimmat totean turhiksi. Todellisiin pyrin varautumaan. En mene heikoille jäille, lukitsen oveni yöksi, huollatan autoni, jotta se olisi kunnossa ja maksan vakuutusmaksuni. En haasta riitaa, pyrin keskustelemalla selvittämään erimielisyydet ja uskon, että on olemassa sellainenkin vaihtoehto, että olen väärässä.

Luuloon perustuva pelko on tuhoisa tunne. Se aiheuttaa väkivaltaa, riitoja ja tekee olon inhottavaksi. Vallan menetystä pelkäävä johtaja on arvaamaton ja voi johtaa kansansa sotaan. Asian voi ymmärtää seuraamalla koirien käyttäytymistä. Isommilleen koira rähjää, pienempien antaa mennä rauhassa ohi. Me ihmiset olemme samanlaisia. Niille me rähisemme, joita pelkäämme.

Pelotonta elämää toivon jokaiselle. Myös itselleni.