Viikonloppuna olin mukana sisareni lapsenlapsen häissä. Niissä oli tunnetta runsaammin kuin tavallista on. Olin ja olen vilpittömän iloinen ja onnellinen siitä, että 11 vuoden jälkeen päättivät avioitua ja pitivät iloiset, kauniit ja tunnelmalliset häät. Runsasta tarjoilua unohtamatta. Minulle kävi näet samoin kuin joskus ennenkin. Kasasin lautaselleni herkkuja vatsani kokoon nähden liikaa. Jättääkään ei voinut. Tietenkään. Sama toistui kahviteltaessa. Jatkossa suosittelen, että kakkulautaset olisivat pienehköjä. Kakkupala, joka laitoin lautaselle, näytti siinä pieneltä. Ei ollut. Lautanen vain oli iso. Tyytyväisenä ja pulleana nautin juhlasta.

Vihkiminen tapahtui lapsuusaikojeni kirkossa, jossa olen päässyt ripille, minut on vihitty avioliittoon, olen osallistunut jumalanpalveluksiin, konfirmaatioihin, häihin ja hautajaisiin. Suhteeni tähän kirkkoon on erityinen. Ovathan juureni ainakin noin kymmenen tiedossa olevan sukupolven ajalta juuri tältä seudulta.

Vihkiminen on saanut minut aikaisemmin kyynelehtimään liikutuksesta. Aikanaan tyttäreni häissä tapahtui muutos. Olin vain vilpittömän iloinen ja onnellinen hänen suuresta päivästään. Sen jälkeen olen saanut nauttia vihittävien onnesta ilman kyyneleitä. Tunteet eivät ole silti vähentyneet.

Saavuin kirkkoon hyvissä ajoin ja kävelin hautausmaalle, missä sukuni haudat ovat lähekkäin. Sulhasen äiti, sisareni miniä, kuoli runsaat 1,5 vuotta sitten. Hänen haudallaan tapasin sulhasen isän, sisaren ja äidin vanhemmat. Kaikki me tunsimme ja tunnemme suurta surua siksi, että rakas Tarjamme ei enää ollut näkyvänä läsnä seuraamassa poikansa hääjuhlaa. Hänen rakkautensa elää meissä kaikissa. Näin kaksi vastakkaista tunnetta oli läsnä. Suuri suru ja suuri ilo.

Olin hyvin onnellinen siitä, että sain olla mukana tuossa hääjuhlassa, kokea välitön ja iloinen tunnelma, tavata rakkaita läheisiä ja todeta miten myös suuri ystäväjoukko on tuoretta avioparia tukemassa. Erityisen tyytyväinen olin siitä, että vajaat kaksi vuotta sitten kuolleen sisareni aviopuoliso jaksoi tulla mukaan juhlaan. Siellä me kaksi metusalemia ihailimme nuorten iloa. Sen tärkeyden ja arvon hyvin ymmärtäen.

Päällimmäisinä juhlasta jäivät mieleeni ilo, rakkaus, välittömyys, rentous, ystävyys. Kaikki ne tunteet kannattelevat ja antavat voimaa. Sulhasen äidinäidin kanssa välillä herkistyimme ajatellessamme Tarjaa. Ajatuksissamme hän oli läsnä. Siksi tunteiden laineet olivat korkeat ja kauniit. Ilo ja onni kirkkaina pisaroina niiden huipulla.