Kirja on ilmestynyt tänä vuonna. Luin sen kiinnostuneena, koska kirjan alaotsikko oli ’Mitä oivalsin kolmella luostarimatkallani’. Kirjoittaja yritti selvittää eri uskonnoissa harjoitettujen meditaatioiden vaikutusta mieleen sekä henkisen muutoksen tiellä olevia esteitä. Hän vietti kuukauden ensin Thaimaassa buddhalaisessa, sitten Ranskassa kristillisessä ja lopuksi Intiassa hindulaisessa luostarissa.

Kirjoittaja on merkinnyt muistiin päivittäin kokemuksiaan ja ajatuksiaan hyvin avoimesti. Hänellä oli meneillään tärkeitä projekteja Suomessa, jotka häiritsivät keskittymistä. Samoin usein tyttöystävään ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat sekä se, että hän tiesi tekevänsä kirjan kokemuksistaan, mikä edellytti muistiinpanojen tekemistä. Buddhalaisluostarissa se oli tehtävä salaa.

Meditointia pidetään pahana asiana monessa kristillisessä yhteisössä. Buddhalaisille se on jokapäiväistä, samoin hindulaisille. Katolisissa luostareissa meditointia harjoitetaan. Siksi Ranska valikoitui paikaksi. Intiassa hän oli Äiti Amman ashramissa, mikä sinänsä oli hyvin kiinnostavaa luettavaa. Tiesinhän siitä melko vähän ennestään. Buddhalaisen metsäluostarin karuus oli minulle yllätys.

Hänen ensimmäisen lukunsa otsikko -Miksi rauhan tavoittelu on suurin este saavuttaa rauha – puhutteli minua erityisesti. Olen näet samaa mieltä asiasta. Ei voi olla rauhassa, jos koko ajan on pyrkimässä johonkin. Rauhan on annettava laskeutua itseen, sitä ei voi pakottamalla saada itselleen. Edes meditoimalla.

Hän pohtii sitä, ovatko nämä eri uskonnot pohjimmiltaan reittejä samaan jumaluuden kokemiseen. Hän ei näissä retriiteissään kokenut sellaista autuaallista kokemusta meditaatiossa, jonkalaisen oli kokenut kerran aikaisemmin. Hän itsekin toteaa, että ehkä esteenä oli pyrkimys saavuttaa jotakin tietynlaista. Ajatuksettoman tilan saavuttamisen vaikeus tulee myös hyvin esiin.

Minä pidin kirjasta, vaikka se usein toistaakin itseään – tietenkin – mutta eri luostarien ominaispiirteet tulevat hyvin esiin.