Tarinoita ja pohdintoja
Matkani Toledosta Assisiin: matka alkaa - jännitystä jo välilaskussaSunnuntai 19.4.2026 - Pirjo Aikaisempien välilaskujen mieleenpainuvin kokemus on ollut Kööpenhaminan lentokentän ravintolassa saamani kokonaisena paistettu kananpoika. Se sojotti lautasella koivet ylöspäin ilman mitään höysteitä. Syömättä jäi. Siihen aikaan en juurikaan pystynyt syömään kanaa kuin enintään valmiina suikaleina. Olen aiemmin kertonut tuon rajoitukseni taustasta. Nyt tuli uusia erilaisia kokemuksia. Olin varannut lennon Iberian lentoyhtiön sivustolta, sillä tiesin ystäväni kokemuksesta, että lento kannattaa varata päästä päähän samasta yhtiöstä. Muutoin jatkolennon järjestäminen jää omalle vastuulle ja itse kustannettavaksi, jos edellinen lento myöhästyy. Finnair/Iberian lento oli aikataulussa ja miellyttävä. Melkein loppuun saakka. Odotin koneen koskettavan maata minä hetkenä hyvänsä, kun se äkkiä nostikin nopeasti korkeutta. Kesti tovin, ennen kuin pääsimme vaakalentoon pilvien yläpuolelle. Silloin kapteeni ehti kertoa meille matkustajillekin mistä oli kyse. Brysseliä peitti paksu, pyöreä, tosi sankka pilvi- tai sumukerros. Kaikkialla muualla oli aurinkoista. Teimme kierroksen yläilmoissa ja seuraava automatiikalla suoritettu laskeutuminen sujui hienosti. En ollut aiemmin kokenut moista, joten pikkuisen sydän ehti pamppailla nousussa. Odotellessani jatkolennolle pääsyä, menin kahvilaan ja tilasin omenamehua ja sämpylän. Ilmakuivatulla kinkulla tietenkin, koska olin menossa Espanjaan. Ystävällinen tarjoilija oli juttutuulella ja kysäisi ensin mistä olin kotoisin ja minne olin menossa. Kuultuaan määränpääni, hän kysyi, puhunko espanjaa. Vastasin jonkin verran puhuvani. Hän myös kysyi, puhunko ruotsia, kun kerran olen Suomesta. Sama vastaus. Seurasi eräänlainen kielikoe, sillä tarjoilija kertoi työskennelleensä Ruotsissa yli 10 vuotta ja puhuvansa ruotsia. Espanja oli myös hallussa. Hänestä oli hauska käyttää eri kieliä sekaisin niin, että kysyttyään yhden kysymyksen ruotsiksi, hän saattoi sanoa jotakin espanjaksi ja sitten englanniksi. En tiennyt koskaan, mitä kieltä tulee seuraavaksi. Yllättävän vaikeaa oli tämä kielten sekoittelu. Hänestä se näytti olevan tosi hauskaa. Ehkä vähän minustakin, kun kuitenkin sain mehuni ja sämpyläni. Istuin lähipöytään ja kuulin hänen esittävän samat kysymykset seuraavalle asiakkaalleen. Tunsin myötätuntoa. En jäänyt seuraamaan pitempään keskustelua, vaan keskityin muuhun. Iberian lentoyhtiö väittää olevansa maailman toiseksi täsmällisin lentoyhtiö. Pääsimme Madridiin aivan aikataulussa. Olin selvittänyt, että lentokentältä pääsee bussilla 203 suoraan Atochan asemalle, mistä lähtee mm. Toledon juna. Asemalla jouduin vähän etsiskelemään, sillä se oli remontissa ja junien lähtöauloja on kahdessa kerroksessa. Lisäksi samassa isossa tilassa on lähijunien ja metron laitureille pääsy. Toledossa otin taksin asemalta ja saavuin mukavasti perille hotelliin. Ystävällinen virkailija oli varannut minulle kartan ja hyvän huoneen. Hän myös selosti, miten pääsen keskustaan ja muuta tarpeellista. Sen verran pitkä ja raskas päivä oli ollut, että kuittasin iltapalan eväänäni olleella pähkinä- ja hedelmäsekoituksella sekä vedellä. Atochassa olin suorittanut pienen välitankkauksen. Kaikki siis hyvin. |
