Tarinoita ja pohdintoja

Matkani Toledosta Assisiin: kirjasto välikappaleena

Perjantai 17.4.2026 - Pirjo


Alkuvuodesta sain kirjan, jota en mitenkään voinut muistaa tilanneeni. Oletettavasti olen näpännyt viereisen kirjan TILAA-painiketta, kun olen yrittänyt tilata jotakin muuta. Tämä kirja oli helppolukuinen ja viihdyttävä. Siinä kerrottiin nuoresta naisesta, joka päätyy Firenzeen ja kokee matkallaan monenmoista. Hän kuvailee mm. Uffizin galleriaa ja muuta taiteeseen liittyvää. Silloin vasta tulin ajatelleeksi, miten paljon pidän kuva- ja veistotaiteen katselusta ja miten harvoin minulla on ollut tilaisuus nähdä todella hyviä vanhojen mestareiden teoksia.

Tuosta yllätyskirjasta käynnistyi ajatus lähteä tutustumaan Uffiziin ja sen aarteisiin. Itselleni tyypillistä näyttää olevan, että matkasuunnitelma elää. Tutkin matkatoimistojen matkoja Firenzeen. Kalliita olivat. Päätin jälleen toteuttaa matkani omin avuin.

Totesin, että Espanjasta oli jäänyt näkemättä Toledo, joka oli ensimmäinen, mistä kiinnostuin Andalusian ulkopuolella. Sinne olin suunnitellut matkaavani useaan kertaan ja aina jokin syy oli estänyt aikeeni. Kun kerran tarkoitukseni oli lentää Etelä-Eurooppaan, niin miksi en menisi ensin Toledoon ja siirtyisi sieltä Firenzeen junalla. Tässä vaiheessa elämää ei kannata lykätä asioita kovin pitkälle tulevaisuuteen, kun siitä tulevaisuudesta ei tiedä. Eivät tiedä kaikki nuoremmatkaan. Joten aloin suunnitella matkaa helmi-maaliskuun vaihteessa.

Madridiin ei pääse ilman välilaskua kuin puolen yön aikoihin. Päädyin lentämään Brysselin kautta. Lennon hinta oli suuri syy siihen, miksi lähtöni tapahtui 22.3.26. Finnair taas lensi ensimmäisen lennon Firenzestä Helsinkiin 2.4.26. Siitä siis tuli paluupäiväni. Muu reitti kehittyi tähän väliin.

Toledo sijaitsee Madridista 70 km etelään. Madridista lähtee junia Italian suuntaan. Matka vain on kovin pitkä. Junan vaihto olisi pakollinen Ranskan Montpellierissä illalla. Niinpä päädyin asettumaan sinne hotelliin, katsomaan päivän verran kaupunkia ja jatkamaan seuraavana aamuna matkaa päivänvalossa Italian puolelle. Italiassa tuli katsottua vähän muutakin kuin Firenze, vaikka se olikin pääkohde. Etäisin paikka Italiassa oli Assisi.

Alla on kuva matkareitistäni. Eri liikennevälineissä tai väliasemilla vietin yhteensä 38 tuntia. Junissa matkustin noin 2200 km. Ja kaikki tämä vähän alle matkatoimiston neljän päivänFirenzen matkan hinnan. Jatkossa aion kertoa matkani kokemuksista vaiheittain.

Matkareitti_kuvana.jpg

Avainsanat: matkustaminen, taide, kirja, matkareitti, Italia, Espanja


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini