Olin niin aikaisessa, että useimmat aamiaispaikat vasta nostelivat pöytiään ja tuolejaan ulos. Lähihotellin edessä paseolla oli lupaavan näköinen ravintola. Tilasin annoksen jugurttia, mysliä, mansikoita yms., maitokahvin sekä paahtoleivän voilla ja marmeladilla. Herkullista. Nautin, kun sain syödä aamiaisen kaikessa rauhassa, tarkkailla ympäristöäni ilman kiirettä minnekään, kauniissa aamussa ja lämpimässä säässä.

Suoraan edessäni olevaan seuraavaan pöytään asettui tyylikkäästi pukeutunut nuorehko pariskunta, mahdollisesti jotain julkkiksia, joita en tuntenut. Mies ei puhunut mitään, eikä ilmekään värähtänyt pitkään aikaan. Nainen yritti saada aikaan keskustelua. Lopulta löysi kiinnostavan aiheen ja mieheenkin tuli vähän eloa. Tilasivat pelkän kahvin. Olin miettinyt, mikä oli se esine, joka oli kummallakin pöydällä ja joka hempeältä väritykseltään ja raidallisena muistutti vauvan lelua. Kahvittelun jälkeen kumpikin otti omansa ja minulle selvisi, että sähkötupakkahan se. Niiden muotoilu ja väritys on kehittynyt. En ole tullut seuranneeksi kehitystä. Matkoilla oppii kaikenlaista.

Tein kierroksen lähikaduilla, poikkesin Nikolauksen kirkkoon, missä menossa oli ehtoollismessu. En jäänyt seuraamaan. Sitä paitsi turisteja pyydetään välttämään messun aikana kirkossa oloa. Olin pakannut laukkuni valmiiksi ja puolen päivän aikaan kävin jättämässä sen 5. kerroksen aulaan säilytykseen. Sovin samalla, että respa tilaa minulle taksin hotellin eteen klo 17:ksi.

Suuntasin vanhan kaupungin sydämeen, missä en ollut vielä käynyt. Olin vuosia aiemmin käynyt Alicanten näköalapaikalla, mistä on upeat näkymät ympäristöön. Sinne en mennyt uudestaan. Aikani kiertelin ihastelemassa kujia, aukioita ja rakennuksia. Sitten osuin Pyhän Marian katedraalille ja päätin lepuuttaa jalkojani. Tässäkin kirkossa aloiteltiin ehtoolliseen valmistautumista. Seurakunta seisoi. Siirryin yhteen sivukappeliin, joka oli todella kaunis ja aivan tyhjä. Istuin penkille, joka ei näkynyt pääsaliin ja protestanttina istuin penkilläni, vaikka seinämän takana muut seisoivat.

Eri kirkoissa olen havainnut kehityksen rippituoleissa. Espanjalaisissa elokuvissa näkee usein entisajan kirkkojen rippituoleja, jotka yhä toki ovat käytössä. Uudemmissa kirkoissa on edistyneempiä ratkaisuja. Eräässä kirkossa oli toimistohuoneen tapainen, jossa pappi näkyvillä ja ripittäytyjä seinämän takana, katseilta piilossa, istuivat vastakkain. Pappi heristeli sormeaan ja keskustelu kävi vilkkaana – espanjalaiseen tapaan eleillä höystettynä. Hetken kuluttua toimiston ovesta poistui noin 60-vuotias rouva ostoskassi heiluen ja pahat tekonsa anteeksi saaneena. Muutamassa muussa kirkossa rippituoli oli kaksiosainen ”komero”, sen yläosassa saattoi lukea rippipapin nimi ja ripittäytyjän osan yläkulmassa oli liikennevalo, punainen varatun merkkinä ja vihreä vapaan. Pyhän Marian katedraalissakin tällaisia oli muutamia vierekkäin ja silti pieniä jonoja syntyi. Toisille papeille pitempiä kuin toisille.

Messun jälkeen jäin kiertämään ja kuvaamaan katedraalia. Se on näkemisen arvoinen, hyvin restauroitu ja kaunis. Levänneenä jatkoin vanhimmassa kaupunginosassa kiertelyä ja siirryin sitten vähän uudempaan vanhaan kaupunkiin, missä hotellinikin oli. Siellä turistit olivat jo täyttäneet pöydät ja päivä oli edennyt lounasaikaan. Myöhemmin herkuttelin mansikka-banaani-lettu-kahvilla löydettyäni rauhallisen ja varjoisan ulkokahvilan.

Huomaamattani olin yllättäen päätynyt rautatieaseman kulmille. Käväisin El Corte Inglésin tavaratalossa. Selvisin ulos ilman ostoksia. Läheiseni ovat jo tottuneet (toivottavasti) siihen, etten tuo matkoiltani tuliaisia. Ehkä minuun on jäänyt trauma siitä kamelista ja muista vastaavista tuliaisista, joita saimme nuorena pariskuntana. Ostan itselleni vaatetta tai kenkiä, jos jotakin mieleistä osuu kohdalle. En varsinaisesti etsi niitä. Muistot matkasta riittävät.

Tavaratalokäynnin jälkeen tuntui, että on paras palata majapaikan suuntaan bussilla. Tiesin bussin 22 pysäkin ja matka maksettiin bussissa. Sain kolikoita takaisin 2 €:n rahastani. En laskenut tarkemmin.

Olin saanut uuden koodin laukkuni hakemista varten ja siellähän se nökötti käytävällä. Ollessani poistumassa oven takana oli englantilainen pariskunta, joka ihmetteli, miten pääsisivät huoneeseensa. Se ei ollut ollut valmis heidän tullessaan. Ilmeisesti koodi oli jäänyt saamatta. Hain heille hotellin käyntikortin tiskiltä ja kehotin soittamaan ja kysymään ohjeita. Asia järjestyi ja huoneeseen pääsivät. Sain iloiset kiitokset ja hyvän mielen, kun pystyin auttamaan.

Odottelin kadulla taksia vähän ennen viittä ja mietin, tuleeko se. Tuli kaksi minuuttia vaille. Se siitä espanjalaisten epätäsmällisyydestä. Minä en ole missään saanut siihen tuntumaa. Onneksi. Lentokentälle on matkaa noin yhdeksän kilometriä ja se maksoi 25 €.

Alicanten lentokenttä oli suurempi kuin oletin (noin 15 milj. matkustajaa vuodessa) ja sunnuntai-iltana tosi vilkas. Ostin välipalan ja pari espanjalaista lehteä kielen harjoittelun vuoksi. Ehkä jonakin päivänä luenkin ne. Toistaiseksi ovat vain matkamuistoina pöydälläni.

Lentomatka sujui mukavasti Finnairin koneen viimeisellä penkkirivillä kivan pikkupojan vieressä. Kotimaassa oltiin yöllä yhden jälkeen. Täälläkin ihmettelin, miksi kaikilla lentoasemilla pitää kävellä niin tolkuttoman pitkiä käytäviä. Yöllä väsyneenä, jalat kipeinä se ei ole pelkästään riemua. Etenkin jos takana on 18 000 askelta, joista suurin osa on kävelty 27 asteen lämmössä.

Matkalaukku tuli nauhalta ja auto löytyi juuri sieltä, mistä pitikin. Kotona kaikki oli hyvin. Oli mukava palata hienon reissun jälkeen. Oma maa mansikka, muu maa mustikka, vaikka Espanja taitaa olla minulle niiden sekoitus. Mielenkiintoinen kimara.

Saatan kirjoitella vielä yhden koosteen matkasta, jonkinlaisen yhteenvedon nähdystä ja koetusta sekä matkan opetuksista.

 

Kuvat:

Aamiainen ja aamiaispaikan hotelli

Herkuttelupaikkoja paseolla

Marian kirkon messu ja kappelini messun aikana

Yksinäisen Marian kappeli

Iltapäivän herkuttelua