Keskustelin asiasta ystäväni kanssa sen jälkeen, kun hän oli lukenut hänelle lainaamani piispa Mari Leppäsestä kertovan kirjan. Jatkoin myöhemmin aiheesta erään toisen viisaan henkilön kanssa.

Pohdimme aluksi sitä, olisiko Mari Leppänen ollut yhtä rohkea ja taistellut tiensä papiksi ja piispaksi, jos hänellä olisi ollut toisenlaiset, tiukemmin vanhoillislestadiolaisuuden oppien rajoissa ajattelevat vanhemmat. Ystäväni asian otti esiin.

Emme tietenkään voi sitä tietää, mutta onhan mahdollista, että kummankin vanhemman työt uskontotieteilijöinä olivat avanneet heidän ajatteluaan ja suhtautumistaan hyväksyvämmäksi ja suvaitsevammaksi. Uskontotieteilijä joutuu katsomaan maailmaa avarammasta näkökulmasta kuin muutoin ehkä tapahtuisi. Marin ratkaisut he olivat valmiita hyväksymään hylkäämättä lastaan, kuten uskonnollisen yhteisönsä jyrkemmän siiven edustajat ehkä olisivat tehneet. Varmasti he joutuivat vaikeiden kysymysten eteen, mutta rakkaus lapseen meni kaiken muun edelle. Ja oman lapsen valintojen kunnioitus. Marin kohdalla tärkeä vaikuttaja oli myös hänen tätinsä, joka hänkin oli avarakatseinen ja näytti itsenäisen naisen mallia Marille.

Pohdintojemme tuloksena päädyimme siihen, että vanhemmilla usein on enemmän vaikutusta lastensa elämään kuin päältä katsoen luulisi. Vanhemmilta me imemme lapsuudessa heidän ajattelumaailmansa, ennakkoluulonsa, pelkonsa, asenteensa. Ehkä emme huomaa niitä edes kyseenalaistaa, elleivät ristiriidat käsityksissä nouse myöhemmin esiin. Jos elämme koko elämämme samanhenkisessä yhteisössä, luultavasti vanhempamme ajattelevat meissä ja toteutamme heidän meihin istuttamiaan malleja.

Minun vanhempieni luonteet ja ajatusmaailmat olivat keskenään erilaiset, joten en saanut mitään yhtä mallia. Isäni oli sen ajan mieheksi poikkeuksellinen. Hän arvosti minua tyttölastaan. Häneltä opin, että minullakin on arvoa. Vietin paljon aikaa hänen kanssaan ja totuin keskustelemaan tasavertaisena miesvaltaisen porukan kanssa. Työelämässä tästä oli hyötyä. Työtoverit olivat työtovereita, sukupuoleen en kiinnittänyt huomiota. Se yksinkertaisti asioita. Isäni siis vaikutti vahvasti taustalla luomalla minulle tällaisen identiteetin. Olen sitä mieltä, että kannustava ja rakastava isä on tytölle valtava voimavara myöhemmin elämässä. Kunpa kaikki isät tuon tajuaisivat.

Äidin panos on tietenkin vähintään yhtä suuri. Olen seurannut sivusta ja myös itse kokenut, että hankala suhde äitiin voi aiheuttaa vuosikymmeniä kestävän trauman, josta vapautuminen on melkein mahdotonta. Olemmeko äidit liian sitovia, liian määrääviä vai kuvittelemmeko ankaralla kasvatuksella toimivamme ”niin kuin kuuluu”. Itse olin ehkä liiankin salliva oman äitini vakavuuden ja ankaruuden seurauksena. Ei ehkä hyvä sekään, mutta en ilmeisesti vaurioittanut sillä lapsiani.

En jaa sitä käsitystä, että onnistuakseen elämässä kodin pitäisi tarjota lapselle aineellisesti hyvät lähtökohdat. Tai että automaattisesti korkeakoulutettujen vanhempien lapsilla on paremmat lähtökohdat. Joskus keskikoulun aikana isäni sanoi minulle, että tästä eteenpäin hän ei voi minua opettaa. Oma koulunsa kun oli kansakoulun jälkeinen maamieskoulu. Oli aivan väärässä. Hänen opetuksensa oli paljon tärkeämpi kuin matematiikan yhtälöt. Hän opetti miten elää ihmisenä ihmisten joukossa. Miten tärkeää on antaa apua sitä tarvitsevalle, ja miten tärkeää ovat läheiset ja muut ihmiset ja jokaisen kunnioittaminen sellaisena kuin on. Ja miten hän on tukenani aina, tapahtui sitten mitä tahansa. Häneen voi luottaa. Mikään opillinen sivistys tai aineellinen vauraus ei ole tärkeämpää. Nytkään.

Vanhempien vaikutus on minusta hyvin suuri silloin, kun kyse on hyvistä asioista. On vanhempia, joiden voimavarat eivät riitä kannustamaan lastaan elämään hyvää elämää. Silloin lapsi joutuu ponnistelemaan enemmän, mutta hän voi kasvaa siitäkin maaperästä aivan mihin tahansa, kun kyse on Suomesta ja sen koulujärjestelmästä ja sosiaaliturvasta. Joskus vanhemmuuden sijaan nousee jokin muu taho, ehkä sukulainen, ehkä opettaja, ehkä sosiaaliviranomainen, ehkä ystävä tai muu läheinen, jonka avulla löytää omat voimavaransa ja vahvuutensa. Ja oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Se on avain hyvään elämään.