Olemme jokainen olleet saattamassa läheistämme tai rakastamme junalle, linja-autoon, laivaan, lentokentälle tai olemme katsoneet niitä kuuluja perävaloja. Meillä on myös kokemuksia lähtijänä olosta. Eikö vain olekin niin, että saattaja jää kyynelin seisomaan asemalaiturille junan lähtiessä. Junassa sisällä olija ehkä kaivaa matkalukemisensa esiin, menee ravintolavaunuun tai kiinnostuu kanssamatkustajistaan. Oman kokemukseni mukaan on helpompaa olla siinä liikkeelle lähteneessä liikennevälineessä kuin seisomassa laiturilla yksin ikäväni kanssa. Näin siis yleensä.

Erotilanteet ovat erilaisia. Lapsi lähtee opiskelemaan toiseen kaupunkiin. Äiti lähtee matkalle muutamaksi päiväksi. Puoliso tai kumppani lähtee työmatkalle. Lähtijä muuttaa ulkomaille pitemmäksi aikaa tai ei aio enää palata. Kaikki nuo tilanteet ovat erilaisia ja tunnelmat hyvin erilaisia.

Keskityn nyt kuitenkin siihen eroon, missä pitkäaikainen liitto päättyy muuhun kuin kuolemaan. Niidenkin tilanteiden tunnelmat ja olosuhteet ovat hyvinkin erilaisia. Ehkä kumppani on löytänyt toisen. Ehkä on ollut väkivaltainen – henkisesti tai fyysisesti tai molempia. Ehkä on vain niin sanotusti kasvettu eroon ja arvellaan, että erillään on kivampaa. Ehkä … Usein syyt ovat paljon moninaisemmat ja mutkikkaammat kuin nuo ilmiselvät tapaukset.

Lähtijän tunne voi olla helpotus, pelko selviämisestä, kupliva ilo siitä, että on päässyt vapaaksi, hiljainen epäily siitä, tekeekö oikein, suru siksi, ettei ole muuta vaihtoehtoa, huoli tulevasta. Lienee lukemattomia muita tunteita, näiden lisäksi ja usein sekä myönteisiä että kielteisiä. En usko, että koskaan ne ovat pelkästään myönteisiä. Monesti pelkästään kielteisiä.

Jätetyn tunne on yleensä suoraviivaisempi: viha, kauna, katkeruus, pelko, hämmennys, suru. Luetteloa voisi jatkaa. Vaikeinta on, jos eron kokee epäoikeudenmukaisena tai ei tiedä miksi näin tapahtui ja miksi ei tilannetta voinut muutoin paikata.

Kummallekin osapuolelle asian selittäminen perheelle, suvulle, ystäville, työtovereille, lapsille, näiden opettajille ja monille muille ulkopuolisille on raskasta ja vaikeaa. Jokainen tuon kokenut, oli sitten jätetty tai jättäjä, tunnistaa ne tilanteet vaikeina ja epämiellyttävinä. Ei millään jaksaisi selostaa asiaa yhä uudelleen – lyhyempää tai pitempää versiota – eikä kuunnella muiden näkemyksiä, varsinkin jos ne ovat kovin kantaaottavia.

Sanotaan, että asiat harvoin ovat sitä, miltä ne näyttävät. Tämä pätee erityisesti parisuhteisiin. Monet liitot näyttävät päälle päin hyviltä ja toimivilta, vaikka niissä ”on silkkoa sisässä, akanoita alla kuoren”. Monesti suhteen toinen tai molemmat osapuolet ovat halunneet antaa itsestään tai suhteesta kaunistellun kuvan. Lapset ovat usein hyviä peittämään perheen ongelmia, sitä virtahepoa, joka mellastaa olohuoneessa. Jopa kuvittelemaan, ettei sitä oikeasti ole tai pitämään sitä normaalina tai luulemaan sitä kiltiksi hauvaksi.

Jätetyn tunteeseen on helpompi samaistua. Jättäjän tunteeseen ei niinkään. Helpompaa on, jos erolle on selkeät syyt. Jättäjä ymmärtää ja muut ymmärtävät, että ei ole vaihtoehtoa. Mutta jos tilanne on sellainen, että voimavarat vain eivät riitä liiton jatkamiseen, tunteet voivat olla vaikeat. On pettymys siihen, että ei jaksa. On väsymys ja monia vaikeita tunteita kaiken koetun vuoksi. On valtava pettymys siitä, että se minkä kuvitteli onnen tyyssijaksi liittoa solmittaessa ja mihin jaksoi uskoa vielä pitkään – toivoa vielä pitempään – lopulta osoittautui muuksi. Eikä voi muuta kuin luovuttaa, vaikka paljon mieluummin jatkaisi – jos jaksaisi, jos toivoa vielä olisi. Jättäjän tunteita miettiessä moni unohtaa juuri tuon viimeisen. Kipeän ristiriidan ja kipeän pettymyksen.

Jokainen eroaminen tuo mukanaan muutoksen. Joskus se on hyväksi ja sen jälkeen alkaa parempi elämänvaihe. Voi olla niinkin, että lähteminen osoittautuu virheeksi eikä paluuta enää ole. Miten vaikea tilanne! Siitäkin on selvittävä, vaikka se tuntuukin mahdottomalta. Jokainen erostaan toipunut on selviytyjä!

Onpa sitten jätetty tai jättäjä, joutuu kohtaamaan paljon tunteita, mikä sinällään jo on uuvuttavaa. Ja etenkin siksi, että valtaosa niistä on vaikeita. Monesti käytännön asioissa on jo paljon vaikeaa, joten melkoinen koettelemus on edessä jokaisella eroon päätyvällä. Itselleni eron jälkeinen aika oli hyvinkin raskas. En kuitenkaan ole kertaakaan joutunut katumaan sitä. Vähitellen elämä voitti ja ilo sai sijaa. Ja kuten olen aiemmin kertonut, uusi erilainen ja onnellinen elämänvaihe seurasi. Joskus kipeä ratkaisu on ainoa vaihtoehto.

Lienee niin, että on turha miettiä osapuolten tuskan määrää. Jokainen on erilainen ja kokee asioita eri tavoin. Kyse on myös ajoituksesta. Lähtijän tuskasta osa on koettu jo ennen eroa.