Leila oli tuonut yliopiston luvalla mukanaan siellä käytettävän opetuslaitteen, jolla heijasti eri värejä pimeän tilan valkokankaalle. Me katsoimme kerralla kolmea väriä muistaakseni  minuutin ajan kutakin. Sen jälkeen kokoonnuimme kertomaan toisillemme näkemästämme. Todella mielenkiintoisia tuloksia tuli. Näimme ja koimme värejä eri tavoin. Joku näki erään värin aivan toisena kuin me muut. Hatunnosto hänelle, joka uskalsi sen sanoa ääneen.

Itsekin näin ja koin värejä eri tavoin. Toiset värit näin aivan kuten maalikaupan näytteet, sileinä ja selkeinä. Jotkut värit väreilivät silmissäni tai niiden reunat eivät olleet tasaiset. Oli todella kiva kuunnella kommenttejamme ja todeta miten eri tavoin näemme ja koemme värit.

Tälläkin kertaa oli intuitiivisia piirrostehtäviä. Ensin piirsimme itsestämme nykytilan. Piirsin itseni kulkemassa kolmen varjon seurassa. Suurin varjo oli oma itseni, joka eniten varjosti ja esti minua olemasta oma itseni. Ne kaksi muuta tunnistin myös.

Tulevaa elämääni kuvaavaan piirrokseen syntyi suora tie, jolla olin menossa yksin, violetti viitta harteillani kohti tulevaisuutta. Kuva synnytti hyvän tunteen. Siinä olin löytänyt oman tieni ja kuljin sitä sivuilleni vilkuilematta. Juuri niin.